Kaupunginjohtaja tekee katselmusta leikkipuistossa virkamiesten kanssa

Vastaa Hakunilan suuraluetta koskevaan kyselyyn

Mitkä asiat puhuttavat alueella? Mistä aiheista haluaisit kuulla kaupungin johdon kertovan? Kyselyn tuloksia hyödynnetään 18.5. klo 18 Sotungin koululla järjestettävän asukasfoorumin suunnittelussa.

Torstai 28.4.2016

Vaskivuoresta Piilaaksoon

Entinen vaskivuoren lukiolainen, Perttu Pölönen on valittu Yhdysvaltojen Piilaaksoon ratkomaan ihmiskunnan isoja ongelmia yhdessä 80 muun nuoren kanssa.

Singularity Universityn kesäkurssilla idearikkaat nuoret etsivät luovia ratkaisuja, jotka tähtäävät maailman parantamiseen teknologioiden avulla. Perttu Pölönen on joukossa ainoa suomalainen.

Perttu tunnetaan musiikin opiskelun avuksi kehittämästään Sävelkellosta, josta hän kertoo Vantaan elinkeinopäivässä kuvatussa videossa.

Perjantai 29.4.2016

Tiistai 17.11.2015

Arman innostaa vapaaehtoistyöhön

Tiistaina 3.5. nähtävässä Arman Pohjantähden alla -jaksossa Arman Alizad tutustuu Vantaan Simonkylän vanhustenkeskukseen. Tule sinäkin vapaaehtoiseksi!

Torstai 28.4.2016

Artsin avajaisnäyttely sai jatkoaikaa

Artsin avajaisnäyttely Sinä&Minä muotokuvassa jatkuu yleisön pyynnöstä kansainväliseen museopäivään 18.5. asti.

Torstai 28.4.2016

Muutoksia frisbeegolfradoilla

Malminniityssä on jo otettu uusi rata käyttöön, Simonmetsän rataa muutetaan ja käyttöön jää kolme harjoittelukoria.

Torstai 28.4.2016

Harrastus hakusessa?

Yhden osoitteen takana läjäpäin harrastuksia lapsille ja nuorille. Käy tutustumassa harrastushaku.fi

Perjantai 29.4.2016
Miehiä potkimassa palloa

Vantaalle kootaan Peace United -joukkue

Tule mukaan pelaamaan suvaitsevaisuuden puolesta. Treenit keskiviikkoisin ja perjantaisin VJS-kentällä.

Perjantai 22.4.2016
Oma Vantaa -logo

Tervetuloa Oma Vantaa -palveluun

Uudessa sähköisessä asiointipalvelussa voit jättää yhteydenottopyynnön velkaneuvontaan. Muut sähköiset palvelut löytyvät edelleen Asioi verkossa -sivuilta.

Keskiviikko 20.4.2016