Aviapoliksen kaavarunko

Aviapolis kaavarunko

Aviapolikseen suunnitellaan kotikaupunginosaa, missä palvelut pitävät ovensa auki kellon ympäri. Veromiehessä elää tulevaisuudessa 20 000 asukasta ja yritykset tarjoavat kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Kaavarungossa esitetään, että nykyisestä työpaikka-alueesta rakentuu tulevina vuosikymmeninä monipuolinen keskusta-alue, jossa työnteko, asuminen, palvelut ja virkistys yhdistyvät.

Aviapolis on seudun voimakkaimmin kasvava työpaikka-alue, jonka kehittämiseen Vantaan kaupunki on sitoutunut. Nykyisestä työpaikka-alueesta rakentuu tulevina vuosikymmeninä Aviapoliksen keskus ja uusi kaupunginosa lentoaseman viereen, Kehäradan uuden Aviapolis-aseman ja Pakkalan keskuksen yhteyteen Veromieheen.

Kaavarungon visiona on houkutteleva ja kestävä mahdollisuuksien kaupunki. Suunnittelutyössä tavoitteista merkittävimmäksi on noussut käveltävä korttelikaupunki, johon kaavarunkoratkaisu tukeutuu.

Merkittävä osa suunnittelualueesta on osoitettu sekoittuneiden kaupunkitoimintojen alueeksi, mistä kehittyy tulevaisuudessa alueen tiivis ydin.

  • Aerolan ja Virkamiehen puolelle on esitetty asuntovaltaisempia alueita, jotka rajautuvat irti pääväylistä työpaikka-alueilla.
  • Julkiset palvelut sijoittuvat asumisen yhteyteen kytkeytyen virkistysalueisiin ja hyvän saavutettavuuden tarjoaviin joukkoliikenteen pääreitteihin.
  • Kokonaisuudessaan palveluiden painopisteeksi on määritelty aseman ja Pakkalan puoleiset keskustakorttelit yhdistävä ns. kiinnostavuuden kehä.

Kaavarunko on tehty yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa. Se täsmentää yleiskaavaa ja asemakaavoitusta sekä ohjaa hankkeita. Kaavarunko ohjaa jatkosuunnittelua erityisesti myös kaupunkiympäristön muodostamisen osalta.

Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi lähtökohdat, vision ja tavoitteet kokouksessaan 18.8.2014. Kaupunginhallitus päätti 24.8.2015 asettaa kaavarunkoluonnoksen nähtäville. Kaupunginhallitus päätti pidentää rakennuskieltoa osalla suunnittelualuetta asemakaavojen laatimiseksi 29.10.2017 asti. Kaavarungon hyväksyy kaupunginvaltuusto.

Kaavarunkotyön lähtökohdat

  • Helsingin seutu kasvaa suurkaupungista metropoliksi
  • Aviapolis sijaitsee liikennevirtojen solmukohdassa
  • Alue on saavutettavuudeltaan ykkönen
  • Kaupunkirakenne on suurta ja väljää, mutta täynnä mahdollisuusia
  • Hallien seasta löytyy helmiä
  • Laajat asvalttipinnat ja puuttuvat puistot aiheuttavat kaupunkitulvia
  • Ympäristöhäiriöt suunnittelun haasteena

Aviapoliksen suunnittelun tavoitteet

  • Tehdään autokaupungista käveltävän kokoinen kaupunki, missä voi viihtyä ja viipyä.
  • Rakennetaan ekologisesti ja kulttuurisesti kestävää kaupunkia.
  • Tehdään kestävistä kulkumuodoista kilpailukykyisiä ja luodaan inovatiivisia liikkumisratkaisuja.
  • Mahdollistetaan 60 000 työpaikan sijoittuminen alueelle.
  • Tehdään elämisen ja asumisen kaupunginosa 20 000 vantaalaiselle.
  • Rakennetaan Aviapoliksesta haluttu kohde, jonne tullaan läheltä ja kaukaa.

Lisätietoja:

Tarja Laine, kaupunkisuunnittelujohtaja, 09 8392 2741
Mari Siivola, yleiskaavapäällikkö, 09 8392 2745
Merja Häsänen, asemakaavasuunnittelija, 09 8392 2127
Joni Heikkola, yleiskaavasuunnittelija, 09 8392 2593
Sakari Jäppinen, yleiskaavasuunnittelija, 09 8392 2742
Anne Mäkynen, maisema-arkkitehti, 09 8392 2988
Ritva-Leena Kujala, viestintäsuunnittelija, 09 8392 2992
Arja Lukin, projektijohtaja, arkkitehti 09 8392 2393

sähköposti: etunimi.sukunimi(at)vantaa.fi
Tarja.A.Laine(at)vantaa.fi

Ajankohtaista

Twitter