Hakunila

Lumikenkäkävelyä Kuusijärvellä. Kuva: Sakari Manninen.

Hakunilan alueella voi asua tiiviimmin kaupunkikeskustoissa, väljemmin maaseudulla – tai jotakin siltä väliltä. Vapaa-ajan virkistykseksi Hakunilasta löytyy metsiä, luontoa ja hienoja liikunta- sekä kulttuurikohteita. Yritys- ja työpaikka-alueet ovat keskittyneet Vaaralaan ja Hakkilaan.

Yhdeksän kaupunginosaa Helsingin ja Sipoon naapurissa

Hakunilan suuralueeseen Itä-Vantaalla kuuluu yhdeksän kaupunginosaa, joiden asukasmäärät vaihtelevat noin 30 asukkaan Länsisalmesta yli 11 000 asukkaan Hakunilaan. Hakunila valittiin valtakunnallisesti vuoden 2015 kaupunginosaksi. Muut kaupunginosat ovat Länsimäki, Ojanko, Vaarala, Rajakylä, Itä-Hakkila, Kuninkaanmäki ja Sotunki. Suuralueen naapurikuntia ovat Helsinki ja Sipoo.

Lisää koteja, ympäristöparannuksia ja virkistysalueiden kehittämistä

Suuraluetta kehitetään erityisesti Hakunilan keskustan laajentamisella Lahdentien suuntaan, merkittävällä täydennysrakentamisella ja ympäristön perusparannuksilla. Asuntorakentamista suunnitellaan lisäksi Länsisalmeen, Länsimäkeen, Rajakylään ja Vaaralaan. Vaaralaa kehitetään tulevaisuudessa myös työpaikka-alueena. Östersundomin yleiskaava tulee osaltaan vaikuttamaan suuralueen tulevaisuuteen.

Kuusijärvi, Sotunki ja Sipoonkorpi muodostavat Vantaalla ainutlaatuisen luonto- ja kulttuurimaisemakokonaisuuden. Näitä kehitetään ulkoilu- ja virkistysalueena sekä matkailukohteina.

Monipuolista asumista maaseudulla ja keskustoissa

Maaseutumainen asutus on monin paikoin säilynyt Hakunilan suuralueella, mutta täältä löytyy myös Vantaan tiheimmin rakennettuja alueita. Yli 40 prosenttia asunnoista on nykyään pientaloja. Pääosa Hakunilasta ja Länsimäestä rakennettiin 1970-luvulla. Nyt alueella asuu yli 29 000 asukasta, joista lähes 40 % Hakunilan kaupunginosassa.

Vaaralan yritysalue työllistää

Alueen palvelut ovat keskittyneet suurelta osin Hakunilan keskustaan. Pienempi palvelukeskittymä löytyy Länsimäestä. Melkein joka kolmas alueen työpaikoista on kuitenkin teollisuuden parissa. Tämä johtuu Vaaralan yritysalueesta, jonne on sijoittunut useita suuria yrityksiä, kuten Fazer ja Valio.

Lahdentien molemmin puolin sijaitsee Hakkilan laajeneva yritysalue, jonne on keskittynyt muun muassa teollisuuden, kaupan ja logistiikka-alan yrityksiä. KehäIII:n kupeessa aloitti toimintansa Suomen suurin jätevoimala vuonna 2014. Suuralueella sijaitsee myös Vantaan vankila Itä-Hakkilassa.

Metsään, liikkumaan ja kartanopuistoihin

Hakunilan alueella on useita suojeltuja luonto- ja Natura-alueita. Metsää ja luontoa pääsee kokemaan eri tavoin vaikkapa Sotungista alkavaan Sipoonkorven kansallispuistoon tai Ojangon ulkoilualueelle. Monipuolinen liikunta- ja tapahtumapaikka on Hakunilan urheilupuisto, jossa on järjestetty useita SM-tason hiihtokisoja.

Hakunilassa voi tutustua myös Håkansbölen valtakunnallisesti merkittävään kartanopuistoon hyvin säilyneine päärakennuksineen ja Nissbackan kartanon kulttuurimaisemaan, josta löytyy kuvanveistäjä Laila Pullisen veistospuisto.

Suuralueen pohjoisosassa sijaitsee suosittu Kuusijärvi, jonka uimaranta, polku- ja latuverkostot sekä kahvila ja saunatilat tarjoavat toimintaa ympäri vuoden.

Vanhat linnoitusjärjestelmät, historialliset kylät ja kartanokulttuuri

Alueen vanhoja kyliä ovat Sotungin (Sottungsby), Hakunilan (Håkansböle) ja Länsisalmen (Västersundom) kylät. Kylien kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kokonaisuudet muodostuvat viljelysmaisemasta, kartanoista ja kylissä säilyneistä vanhoista rakennuksista, joista useat ovat merkittäviä rakennusperintökohteita.

Seudulla on kukoistanut kartanokulttuuri 1600-luvulta lähtien, jolloin syntyivät Håkansbölen ja Westerkullan kartanot ja hieman myöhemmin 1700-luvulla Nissbackan kartano.

Länsimäessä ja Rajakylässä on muinaismuistolailla rauhoitettuja linnoitusjärjestelmiä taisteluasemineen ja juoksuhautoineen, jotka rakennettiin ensimmäisen maailmansodan aikana Pietarin puolustusta vahvistamaan.

Avantouintia Kuusijärvellä. Kuva: Sakari Manninen.

Kuusijärvi - Vantaan suosituin ulkoilualue

Kuusijärven uimaranta, polku- ja latuverkostot sekä kahvila ja saunatilat tarjoavat toimintaa ympäri vuoden.

Fazerin vierailukeskus. Kuva: Sakari Manninen.

Fazerin vierailukeskus

Koe tuttu Fazer uudella tavalla. Varaa näyttelykierros, järjestä juhlat, kokous, tai asiakastilaisuus tai tule kahville tai brunssille.

Talvikävelyllä Sipoonkorvessa. Kuva: Sakari Manninen.

Virkisty Sipoonkorven kansallispuistossa

Sotungista aukeaa Sipoonkorpi retkeilyreitteineen. Rentoudu korpien hämyssä ja kansallispuiston aktiviteettien parissa.

Yhteinen Östersundom

Yhteinen Östersundom

Östersundomiin laaditaan Helsingin, Sipoon ja Vantaan yhteinen yleiskaava. Seuraa valmistelua, tutustu kaavaan ja kerro näkemyksesi

Talvipäivän taikaa Kuusijärveltä

Hakunilan alueen palvelukartta

Ajankohtaista

Twitter