Nikinmäki

Nikinmäki sijaitsee Vantaan koilliskulmassa. Pohjoisessa alue rajautuu Keravaan, idässä Sipooseen ja lännessä Keravanjokeen. Nikinmäessä on paljon tilaa luonnolle. Nikinmäkeläisten ulottuvilla on laajat Sipoon viheralueet ja rajan toiselta puolelta alkaa erämainen Sipoonkorpi. Nikinmäessä oli pitkään pelkkiä omakotitaloja, mutta 1980-luvulla rakennettiin ensimmäiset rivitalot ja vasta 2010-luvulla ensimmäiset kerrostalot. Vuoden 2015 alussa asukkaita oli jo runsaat 3 600. Nikinmäki on houkutellut asukkaikseen etenkin lapsiperheitä. Alueen väestöstä poikkeuksellisen iso osa, 30 prosenttia, on alle 16-vuotiaita, mikä on enemmän kuin missään muualla Vantaalla. Lisäksi perheväestöön kuuluvien osuus ja asuntokuntien keskikoko ovat suurimmat Nikinmäessä ja naapurikaupunginosa Jokivarressa.

Nikinmäen työpaikka-alueet sijaitsevat lähellä Lahdentietä. Alueella on paljon kuljetuksen ja varastoinnin parissa toimivia yrityksiä.

Nikinmäen ilme on vehreä ja metsäinen, vaikka pohjoisosaan on rakennettu paljon. Viimeisenä on rakentumassa Keski-Nikinmäen asuinalue. Jokivarren vanhan kansakoulun naapuriin valmistui Siimapuiston päiväkoti ja sen eteläpuolella on valmiina asemakaavoitettu Täkytien työpaikka-alue. Alueen suunnitteilla olevassa asemakaavatyössä on asuntorakentamista myös senioreille. Sipoontien alikulku helpottaa puolestaan asukkaiden liikkumista.

Nikinmäen kauneimpiin rakennuksiin kuuluu Björkbackan entinen ruotsinkielinen kansakoulu, joka on valmistunut vuonna 1897. Nykyisen asunsa mansardikattoinen kaksikerroksinen rakennus sai vuonna 1916. Koulun vieressä sijaitsee funkis-henkinen, vuonna 1946 rakennettu Palménin kyläkauppa, joka on edelleen toiminnassa. Nämä kaksi asemakaavalla suojeltua rakennusta muodostavat kulttuurihistoriallisen kokonaisuuden, jonka arvoa nostaa sijainti Suuren Rantatien varressa.

Lähde: Vantaa alueittain 2015 -julkaisu