Hakkila ja Porttipuisto - kauppaa ja logistiikkaa pääteiden solmukohdassa

Pääteiden solmukohdassa sijaitseva Hakkila on kehittyvä työpaikkakeskittymä. Hakkilan eteläosassa, Porttipuistossa, toimii huonekalujen sekä kodintavaroiden ja -elektroniikan kaupan keskus veturinaan muun muassa Ikea.

Logistiikan, teollisuuden ja kaupan alue sijaitsee Helsinki-Vantaan lentoaseman ja Vuosaaren sataman puolivälissä, Lahden moottoritien ja Kehä III:n risteyksessä. Matka lentoasemalle ja satamaan taittuu alle kymmenessä minuutissa. Yhteydet Helsingin keskustaan ja kaikille pääteille – myös Porvoon väylälle ja Tuusulantielle – ovat niin ikään erinomaiset.

Alueella on vielä runsaasti käyttämätöntä rakennusoikeutta. Vahvimpia toimialoja ovat tukku- ja vähittäiskauppa, kuljetus ja varastointi sekä metalliteollisuus.

Alueen suunnittelussa ja rakentamisessa huomioidaan kestävän kehityksen periaatteet. Toimintaympäristön lisäksi panostetaan maisemanhoitoon, hulevesien nykyaikaiseen käsittelyyn sekä alueen sisäisen tieverkoston ja julkisen liikenteen kehittämiseen.

Ajankohtaista

Twitter