Etusivu  > Ajankohtaista-arkistot  > Etusivun arkisto  > Vantaa osallistuu Kehä III:n parantamisen toisen vaiheen suunnitteluun

Vantaa osallistuu Kehä III:n parantamisen toisen vaiheen suunnitteluun

Vantaan kuntatekniikan ja joukkoliikenneasioiden jaosto päätti 14.2., että kaupunki osallistuu Kehä III:n perusparantamisen toisen vaiheen suunnittelun kustannuksiin lähes 400 000 eurolla.

Liikennevirasto on käynnistänyt Kehä III:n parantamisen toisen vaiheen rakennussuunnittelun, joka mahdollistaa rakentamisen aloittamisen vuoden 2013 alkupuolella, jos rahoituspäätös saadaan. Liikennevirasto esitti, että Vantaa osallistuisi rakennussuunnitelmien laatimiseen 24 prosentin osuudella.

Vantaa osallistuu Kehä III:n ja Lentoasemantien rakennussuunnitelman tekemiseen enintään noin 216 000 euron osuudella sekä Lahdenväylän ja Porvoonväylän välisen osuuden suunnitelman tekemiseen enintään noin 168 000 euron osuudella.

Jaosto hyväksyi Tikkurilanaukion katusuunnitelman, jonka kustannusarvio on yhteensä noin 2,4 miljoonaa euroa. Vesihuollon osuus on 43 000 euroa. Lisäksi hyväksyttiin Kuriiritien jalankulku- ja pyörätien katusuunnitelmaa Neitsytpolun ja Niittytien välillä, Itä-Hakkilantien katusuunnitelmaa Koulutien ja Pohjanpolun liittymässä sekä Kimmonkujan katusuunnitelmaa.

Jaosto valitsi myös katualueiden suunnittelu- ja asiantuntijapalveluiden vuosikonsulteiksi sopimuskaudeksi 2012-2013 A-Insinöörit Suunnittelu Oy:n, WSP Finland Oy:n, Formacad Oy:n, FINNMAP Infra Oy:n ja Destia O:n. Hankinnan ennakoitu arvo sopimuskaudella on 2-5 miljoonaa euroa.

Viheralueiden yleis- ja toteutussuunnittelun vuosikonsultiksi valittiin FCG Finnish Consulting Group Oy, Studio Terra Oy, Ramboll Finland Oy ja WSP Finland Oy. Hankinnan ennakoitu arvo on 1,5-3 miljoonaa euroa.

Vesihuollon yleis- ja toteutussuunnittelun vuosikonsulteiksi valittiin WSP Finland Oy, Ramboll Finland Oy, Sito Oy ja Pöyry Finland Oy. Hankinnan ennakoitu arvo on 150 000-400 000 euroa.

Urheilualueiden yleis- ja toteutussuunnittelun vuosikonsulteiksi valittiin FCG Finnish Consulting Group Oy, Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy ja WSP Finland Oy. Hankinnan ennakoitu arvo 1,5-3 miljoonaa euroa.

Tarkempia tietoja jaostossa käsitellyistä asioista löytyy netistä

Viestintäpäällikkö
Pirjo Kivistö
Maankäytön ja ympäristön toimiala

Julkaistu: 14.2.2012 
(Muokattu: )