<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
16.5.2012
Vantaan ammattiopisto Varian perinteinen kulttuurialan kevätnäyttely pidetään Vantaan designIKKUNASSA Tikkurilan keskustassa 23.-31.5.2012. Tänä vuonna näyttelyn yhteydessä on myös mahdollista tehdä löytöjä päivittäin vaihtuvassa Pop-up -myymälässä. Näyttely ja myymälä ovat avoinna tiistaista perjantaihin kello 11-18 ja lauantaina kello 11-15.
Tämän kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset ovat valmistuneet ja valmistuneiden nimet on tiedossa. Tiedot löytyvät täältä, sitä mukaa kun ne lukioista saadaan.
14.5.2012
Opetuslautakunta päätti 14.5.2012 yhden päiväkodin ja yhden ryhmäperhepäiväkodin lakkauttamisesta ja toiminnan siirtämisen muihin tiloihin. Lisäksi päätettiin Varian Tennistien yksikön salin remontista ja Martinlaakson yhtenäiskoulun perustamisesta sekä sivistystoimen hallinnassa olevien tilojen vapaa-ajan käytön toimintaohjeista.
7.5.2012
Ehdota lyhyt ja ytimekäs nimi Vantaan uudelle lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmalle, jonka tavoitteena on lisätä vantaalaisten lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvää arkea.