<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Suurin osa vantaalaisista asuu omistusasunnossa. Asuntokannasta noin 57 prosenttia on omistusasuntoja. Vantaalla omistusasumisessa on paljon valinnanvaraa ja mikä parasta, samalla rahalla saa Vantaalta suuremman asunnon kuin pääkaupunkiseudun muista kaupungeista!
Omistusasumisen keskeinen etu vuokra-asumiseen verrattuna on se, että osa asumismenoista eli asuntolainan lyhennykset ovat käytännössä säästämistä. Silloin, kun asunto on velaton, ovat asumismenot pienemmät kuin vuokra-asunnossa. Asunnon omistaja voi myös hyötyä varallisuuden kasvusta, mikäli asuntojen hinnat nousevat.
Omistusasunnon hankinta ei yleensä onnistu ilman lainanottoa. Lainan lisäksi tarvitaan myös oma rahoitusosuus. Asuntolainan määrä ja laina-aika on mitoitettava kohtuullisiksi, jotta rahaa jää muuhunkin elämiseen mikäli asuntolainan korkotaso nousee. Taantuman aikana myös asuntojen hinnat voivat laskea ja asunto-omaisuuden arvo pienentyä, joten omistusasumiseen liittyy myös riskejä.
Yksityishenkilöiden omistusasunnon lainoituksesta huolehtivat pankit, muut rahoituslaitokset ja kunnat. Valtio osallistuu omistusasuntojen lainoitukseen myöntämällä takauksia ja korkotukea.
Osaomistusasunto on asumismuoto, jossa asukas maksaa ensin osan asunnon hankintahinnasta ja asuu vuokralla 5-12 vuotta, minkä jälkeen hänellä on mahdollisuus lunastaa asunto omaksi. Tyypillisesti rahoitusosuus on 15-30 prosenttia hankintahinnasta. Osaomistusasunnot ovat joko vapaarahoitteisia tai valtion tuella rakennettuja. Valtion tuella rakennettujen osaomistusasuntojen asukkaat valitaan sosiaalisin perustein. Vapaarahoitteisen osaomistusasumisen muodot ja rahoituksen yksityiskohdat vaihtelevat suuresti rakennuttajayhtiöstä riippuen. Lisätietoa osaomistusasumisesta löytyy mm. Kuluttajaviraston sivuilta.
Vantaan alueella vapailla markkinoilla myynnissä olevia asuntoja voit etsiä mm. nettisivuilta jokakoti.fi, etuovi.com ja oikotie.fi