<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Vantaan asuntomessut vuonna 2015 tarjoavat mahdollisuuden esitellä pientaloasumista urbaanissa ympäristössä. Marja-Vantaan keskustan koilliskulmaan nouseva tiivis pientaloalue on osa laajaa kaupunkirakentamisen hanketta Kivistön keskustan tuntumassa, Hämeenlinnanväylän ja tulevan Kehäradan varrella. Katso kartta.
Asuntomessujen luonteeseen kuuluvaa uusien ekologisten ja innovatiivisten ratkaisuiden käyttöönottoa voidaan edistää Marja-Vantaalla myös kaupungin ja Aalto-yliopiston puitesopimukseen sisältyen.
- Aalto-yliopiston kanssa on jo aloitettu neuvottelut poikkitieteellisestä yhteistyöstä tulevan asuntomessualueen kehittämiseksi, kertoo Marja-Vantaan projektinjohtaja Reijo Sandberg.
Sandberg toteaa, että asuntomessujen järjestäminen on Vantaalle mahdollisuus saada matkailullista ja elinkeinopoliittista nostetta sekä kehittää asumista ja vauhdittaa Marja-Vantaan alueen toteuttamista.
Vuonna 2014 liikenteelle avautuva Kehärata luo hyvät edellytykset joukkoliikenteeseen tukeutuvaan ja kevyttä liikennettä suosivaan asumiseen Marja-Vantaalla. Alueesta suunnitellaan myös pyöräilykaupunkia, joka sisältäisi muun muassa pikapyörätiet vilkkaille työmatkareiteille Aviapolikseen, Myyrmäkeen ja Tikkurilaan.
Marja-Vantaa on pääkaupunkiseudun merkittävin uusi asuin- ja työpaikka-alue. Se tulee tarjoamaan kodin 30 000 asukkaalle ja edellytykset 25 000 uudelle työpaikalle. Tulevan asuntomessualueen ympäristössä asuu lähes viidennes suomalaisista, sillä 20 kilometrin säteellä Marja-Vantaasta asuu yli miljoona asukasta.
Messualue keskustan koilliskulmassa
Asuntomessualueeksi on valittu Marja-Vantaan keskustan koilliskulma. Sen pohjois- ja itäpuolella on puistoalueet, joista on yhteydet Vantaanjoen varren laajoihin virkistysalueisiin ja edelleen Helsingin keskuspuistoon. Messualueen pinta-ala on noin 5-10 hehtaaria.
Alueelle tulee sijoittumaan kaupunkipientalojen kortteleita, joissa on noin 25 omatoimisen pientalorakentajan tonttia. Alueelle tulee sijoittumaan myös muutama kerrostalo, alustavat vaihtoehdot ovat senioriasuintalo, opiskelija-asuintalo ja VAV:n vuokratalo.
Asuntomessualueen asuntojen kerrosalaneliömääräksi on alustavasti arvioitu yhteensä noin 15 000-20 000. Kaupunkipientaloalueelle tulee noin 28 asuntoa, osassa pientaloissa voi olla useampi kuin yksi huoneisto. Messualueen vuokra-, opiskelija- ja senioritaloihin tulee noin 150-300 huoneistoa riippuen tulevasta suunnittelusta.
Vantaalla on järjestetty Asuntomessut kerran aikaisemmin. Vuoden 1977 messuilla Varistossa oli esillä yhtiömuotoisia korttelikohtaisia pientaloratkaisuja. Messuilla toteutettiin myös liikuntarajoitteisten asumiseen soveltuvia asuntoja.
Suomen Asuntomessut järjestää vuosittain asuntomessutapahtuman, jonka tarkoituksena on lisätä asumiseen, rakentamiseen, sisustukseen ja pihoihin liittyvää tietoa, tuoda esille asuntorakentamisen uusia ajatuksia ja innovaatioita, parantaa asuntosuunnittelun ja -rakentamisen laatua sekä herättää yleistä asuntopoliittista keskustelua.
Messupaikkakuntaa valittaessa Suomen Asuntomessut pitää tärkeimpinä tekijöinä kunnan vahvaa tahtoa ja sitoutumista, luontaista asuntotarvetta, messualueen omaleimaisuutta ja yleistä kiinnostavuutta. Lisäksi valintaan vaikuttavat kunnan määrittelemät asuntopoliittiset ja kaupunkirakenteelliset tavoitteet ja teemat.
– Vantaalla messupaikkakunnalle asettamamme tavoitteet täyttyvät hyvin. Erityisesti monipuolinen joukkoliikenne on Marja-Vantaan etu. Olemme tyytyväisiä, että messuratkaisu on voitu tehdä pitkällä aikavälillä, sillä siten saamme sisällön suunnittelulle runsaasti aikaa, perustelee Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen.
Osuuskunta Suomen Asuntomessut on päättänyt järjestää vuoden 2015 Asuntomessut yhteistyössä Vantaan kaupungin kanssa.
Projektipäällikkö Sirpa Kalliopuh. 09-8392 8610, 050 3706567 Faksi 09-8392 4359 sirpa.l.kallio(at)vantaa.fi
Projektiassistentti Ritva-Liisa Hovipuh. 09- 8392 7815, 050 3037324 Faksi 09-8392 4359 ritva-liisa.hovi(at)vantaa.fi
Vantaan kaupunki Asuntomessuprojekti Kielotie 13, IV-kerros, 01300 Vantaa