<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Hankepalvelujen tulosalue vastaa hankepalvelujohtaja Pekka Walleniuksen johdolla kaupungin toimitilainvestointien laadukkaasta ja kustannustehokkaasta valmistelusta, toteutuksesta ja rakennuttamisesta. Hankepalvelut hoitaa myös kiinteistöjen korjausrakentamiseen ja kunnossapitoon liittyvät asiat ja tilaa palvelut ISS Palvelut Oy:ltä. Hankepalveluiden asiakkaita ovat kaupungin muut toimialat.
Rakennuttaminen vastaa investointiohjelmien mukaisten toimitilahankkeiden rakennuttamistehtävistä sekä kiinteistöteknisestä suunnittelusta ja asiantuntijatehtävistä. Rakennuttamistehtäviin kuuluu rakentamisen valmistelu ja ohjaus, hankkeiden vastaanotto ja käyttöönotto ja takuuajan tehtävät. Taloteknisten järjestelmien, rakennetekniikan ja piha-alueiden osalta yksikkö vastaa myös niiden suunnittelun hankinnasta ja ohjauksesta. Erikoissuunnitelmista osa laaditaan itse työkannan ja resurssien puitteissa.
Rakennuttamisen tekniset asiantuntijat vastaavat lisäksi kiinteistöjen elinkaaripalveluista, mm. energiankäyttöön, sisäilman laatuun sekä kiinteistöjen kunnon seurantaan sekä rakennettuun ympäristöön liittyvistä asioista.
Korjausrakentaminen vastaa kaupungin kiinteistöjen kunnossapidosta sekä erikseen sovittavista perusparannushankkeista. Yksikkö huolehtii myös suurkeittiölaitteiden kunnossapidosta ja huollosta.
Hankepalvelut
Kielotie 13, 01300 VANTAA
Hankepalvelujohtaja Pekka Wallenius, puh. 040 749 2592
Rakennuttajapäällikkö Juha Vuorenmaa, puh. 83924901
sähköposti: etunimi.sukunimi@vantaa.fi