<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
on tuloksellista ja luovuuteen kannustavaa. Avoimessa ja vuorovaikutuksellisessa työympäristössä henkilöstöllä on mahdollisuus jatkuvaan itsensä kehittämiseen. Vantaan henkilöstö pystyy vaikuttamaan itseään koskeviin päätöksiin.
Kilpailukykyisen palkan lisäksi Vantaalla on tuloksiin kannustava palkitsemisjärjestelmä. Hyvistä työtuloksista palkitseminen perustuu osaamiseen, ammatin hallintaan ja työtuloksiin. Aloite-, erikois- ja tunnustuspalkinnot ovat vantaalaisia yksilön tai työyhteisön palkitsemismuotoja. Vuosittain meillä jaetaan Tuottava työyhteisö -palkinto innolla työtään ja työyhteisöään kehittäville yksiköille. Vantaan kaupungilla on monipuoliset koulutus- ja kehittämismahdollisuudet henkilöstölleen. Tarjolla on sekä ammatillista että täydennyskoulutusta. Työyhteisöjen hyvinvointia tukeva koulutus on tärkeä painopistealueemme. Käytämme oppisopimuskoulutusta sekä uusien työntekijöiden hankinnassa että nykyisen henkilöstön jatkokoulutuksessa. Tuemme vuosittain rahallisesti henkilöstömme omaehtoista kouluttautumista.
Vantaan kaupunki panostaa esimiesten ja johdon valmennukseen. Hyvä esimiestyö on avain työyhteisöjen hyvinvointiin, oikeudenmukaisuuden kokemiseen ja hyviin työtuloksiin. Vantaa tarjoaa henkilöstölleen nykyaikaiset henkilöstöpalvelut. Työsuhdeasuntoja on yli 500. Työterveyshuolto on ennaltaehkäisevää ja työssä jaksamista tukevaa kattaen myös yleislääkäritasoisen sairaanhoidon.
Henkilöstön harrastustoiminta on erittäin vilkasta. Kaupunki tukee lähes 20 liikunta- ja kulttuurikerhoa ja muuta virkistystoimintaa.
Henkilöstökertomus 2011pdf, 1000 kb
Henkilöstökertomus 2010pdf, 3549 kb
Henkilöstöstrategiapdf, 261 kb