<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Kaupunginjohtajan talousarvioehdotus valmistellaan vuosittain seuraavaa kalenterivuotta varten syys - lokakuun aikana. Kaupunginhallituksen talousarviokäsittelyn jälkeen kaupunginvaltuusto hyväksyy marraskuun puolivälissä talousarvion ja taloussuunnitelman neljäksi vuodeksi, kaupungin tasapainotetun strategian sekä päättää veroprosenteista seuraavalle vuodelle.
Taloussuunnitelmassa esitetään kaupungin toimintojen keskeiset kehittämistavoitteet, osoitetaan eri tehtäväalueille käytettävissä olevat resurssit ja selvitetään, miten toiminnot ja investoinnit rahoitetaan. Taloussuunnitelman laadinnan lähtökohtana ovat sen strategiaosassa asetetut tavoitteet. Valtuusto päättää talousarviovuoden sitovista tavoitteista sekä taloussuunnitelmakauden tavoitteista.
Käyttötalouden taloussuunnitelma laaditaan neljäksi vuodeksi, joista ensimmäinen vuosi on talousarviovuosi. Investointitarkastelu laaditaan Vantaalla kymmeneksi vuodeksi. Kaupunginvaltuusto päättää vuosittain talousarvion käsittelyn yhteydessä talousarvion sitovuustason. Vain valtuusto voi vuoden kuluessa muuttaa talousarvion sisältöä.
Talousarvion toteutumista sekä sitovien tavoitteiden toteutumista seurataan ja valtuutetuille raportoidaan tilanteesta osavuosikatsauksissa, jotka laadintaan tilanteista 31.3., 30.6. ja 30.9. sekä tilinpäätöksen toimintakertomusosassa. Osavuosikatsausten lisäksi kaupunginhallitukselle raportoidaan talouden toteuma- ja ennustetiedoista kuukausittain.