Etusivu  > Kaavoitus ja maankäyttö  > Östersundomiin ehdotetaan viiden metroaseman mallia

Östersundomiin ehdotetaan viiden metroaseman mallia

Östersundomin kuntien yhteisen yleiskaavan tarkistettu luonnos on valmistunut. Sipoon, Vantaan ja Helsingin päätöksentekijöiden arvioitavaksi tulee viisi vaihtoehtoa, joista jatkosuunnittelun pohjaksi esitetään viiden metroaseman mallia.

Kaavaehdotuksen pohjaksi esitettävä vaihtoehto B pohjautuu nähtävillä olleeseen luonnokseen, jota on kehitetty kuntien tarpeiden ja palautteen pohjalta. Suurin muutos on toisen metroaseman poistaminen Vantaan alueelta, jossa painottuu säilytettävä luonto ja kulttuurimaisema.

– Kannanottojen perusteella on laajennettu ekokäytäviä ja Granön viheralueita. Työpaikka-alueiden määrä Porvoonväylän varressa on lähes kaksinkertaistunut. Aurinkoenergian tuotantoa pidettiin lähes yksimielisesti myönteisenä ja sille on varattu enemmän tilaa, kertoo kuntien yhteisen suunnitteluhankkeen projektipäällikkö Matti Visanti.

Eniten palautetta saatiin luonnosta ja raideliikenteen ratkaisuista.

– Yleiskaavassa on mahdollista varautua useampaan liikennejärjestelmään. Esitettävään vaihtoehtoon on merkitty varaukset metrolle ja raitiotielle. Liikenneratkaisu on suuri taloudellinen kysymys, jonka lopullisesta toteutumisesta ei voi päättää yleiskaavalla.

Esitettävän mallin rinnalla arvioitavina on neljä muuta vaihtoehtoa: nähtävillä ollut kuuden metroaseman malli A, mahdollisimman paljon luontoa säilyttävä malli C, raitiovaunuliikenteeseen pohjautuva malli D ja rannikon suuntaisesti kulkevaan taajamajunarataan perustuva malli E.

Vaihtoehtojen vertailussa todettiin, että vaihtoehtojen A, B, D ja E toivottavat vaikutukset kohdistuvat seudun yhdyskuntarakenteeseen, asuntotarjontaan ja elinkeinoelämään, ei-toivottavat puolestaan luonnonympäristöön. Vaihtoehdon C kohdalla asetelma painottui toisin päin. Parhaina esiin nousivat B- ja E-vaihtoehdot. Jälkimmäisen toteuttamiseen arvioitiin kuitenkin liittyvän enemmän epävarmuustekijöitä.

Kirjallisten kannanottojen ja asukastilaisuuksien lisäksi asukkaat, maanomistajat ja yhdistysten edustajat ovat keskustelleet suunnittelijoiden kanssa henkilökohtaisissa tapaamisissa, jotka jatkuvat edelleen.

– Alueelle toivotaan asumisen lisäksi monenlaista toimintaa. Ideoita kannattaa esittää. Esimerkiksi Husön kartanolle on toiveiden perusteella varattu kaavassa lisätilaa hevosharrastukseen, toteaa projektipäällikkö Visanti.

Yleiskaavan laatimisessa pyritään lopputulokseen, jossa kaavan vaikutukset eivät heikennä alueen luontoarvoja merkittävästi. Natura-arviointi jatkuu valmistelun kanssa rinnakkain ja suunnittelussa etsitään lieventämiskeinoja luontoarvojen heikkenemiseen. Yleiskaavamääräyksillä ohjataan yksityiskohtaisempaa asemakaavoitusta siten, että luontoarvot heikkenevät mahdollisimman vähän.

Kaikkien kolmen kunnan tulee puoltaa tarkistetun luonnoksen esitetyn vaihtoehdon hyväksymistä jatkosuunnittelun pohjaksi. Tavoitteena on, että valitun vaihtoehdon pohjalta laaditaan yleiskaavaehdotus vuoden 2012 aikana.

Kaavaluonnoksen käsittelyn käynnistää Östersundom-toimikunta, joka päättää esityksestä kokouksessaan 9. helmikuuta 2012.

Vantaan kaupunkisuunnittelulautakunta käsiteli asiaa 27. helmikuuta.
Lautakunta hyväksyi esityslistan esityksen, kaavaluonnoksen vaihtoehto B:n käyttämisen jatkosuunnittelun pohjana, lisäkommentein

Lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se puoltaisi Östersundom-toimikunnalle Östersundomin yhteisen yleiskaavan luonnoksen B-vaihtoehdon hyväksymistä yleiskaavaehdotuksen laatimisen pohjaksi sekä vuorovaikutusraportin mukaisen vastineen antamista mielipiteen esittäjille ja kannanottonsa lausuneille.

Vantaan kaupunginhallituksen päätös 26.3.2012

Östersundomin yhteinen yleiskaavaluonnos nro YK0035 hyväksyttiin pienin muutoksin (asia 203)

Muutos koski päätöksen b-kohtaa, jonka osalta uutta muotoilua esitti aiheutui Sirpa Pajunen (vihr). Pajusen esitys voitti suoritetussa äänestyksessä apulaiskaupunginjohtajan alkuperäisen esityksen äänin 9-8.
Vihreä ryhmä jätti pöytäkirjaan myös lausuman.

Kaupunginhallitus päätti

a) puoltaa Östersundom-toimikunnalle Östersundomin yleiskaavaluonnoksen 9.2.2012 päivätyn vaihtoehto B:n hyväksymistä yleiskaavaehdotuksen laatimisen pohjaksi, ja
b) että (muutettu teksti, uusi b-kohta) "Kaavassa tulee selvittää pikaraitiotien rakentamisen mahdollisuus"
c) (alkuperäinen b-kohta) puoltaa Östersundom-toimikunnalle vuorovaikutusraportin mukaisen vastineen antamista mielipiteen esittäjille ja kannanottonsa lausuneille.

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi luonnoksen 20. maaliskuuta.
Sipoon kunnanhallitus hyväksyi luonnoksen 13. maaliskuuta.

Tarkistettuun kaavaluonnokseen ja siihen liittyviin aineistoihin voi tutustua Yhteinen Östersundom -sivustolla kohdassa Yleiskaava > Aineistot.

Julkaistu: 23.3.2012 
(Muokattu: )