Tikkurilan keskusta laajenee Jokiniemeen
Kaava nähtävillä 29.2-29.3.2012
Suunnittelualue sijaitsee Tikkurilan aseman pohjoispuolella, radan ja Jokiniementien välissä. Pohjoisessa alue päättyy Valkoisenlähteentiehen ja etelässä Lauri Korpisenkatuun. Siihen sisältyy nykyisen asemakaavan mukaiset korttelit 62001–62006 ,62031 sekä katu- ja virkistysalueita.
Alue on Villa Grönbergiä lukuun ottamatta rakentamatonta. Entisen akkutehtaan pilaamat maat on poistettu ja pintamaat vaihdettu. Alueen omistavat Vantaan kaupunki ja Sponda Oyj. Rautatiealueen omistaa Liikenneviraston Ratahallintokeskus.

Yleiskaavassa alue on merkitty keskustatoimintojen alueeksi (C), joka varataan toimisto-, liike- ja palvelutiloille, asunnoille sekä keskusta-alueelle soveltuville työpaikkatoiminnoille. Tikkurilantie on osoitettu historialliseksi tieksi. Jokiniementielle on osoitettu ohjeellinen raideliikenteen linjaus, mikä tarkoittaa pikaraitiotietä.
Keskustamainen kaupunkirakenne laajenee Jokiniemeen. Radan itäpuolelle on osoitettu tiiviitä ja kaupunkimaisia asuin- ja toimitilakortteleita. Jokiniemessä pyritään monipuoliseen kaupunkirakenteeseen. Ympäristön tulee olla mielenkiintoista ja helppo liikkua myös jalan. Katutason palvelut voisivat tehdä miljööstä aidon ja vaihtelevan. Ainoa olemassa oleva rakennus, Villa Grönberg on suojeltu. Se sijaitsee radan alikulun kohdalla, kevyen liikenteen solmukohdassa ja on luonteva paikka ihmisten kokoontumiselle.
Radan varsi raideliikenteen aiheuttamine ongelmineen soveltuu julkisten tilojen, toimitilojen tai erityisasumisen käyttöön. Jokiniementien puoli painottuu asumiseen. Alueen pohjoisosaan varataan tilaa palvelutalon ja senioriasuntojen rakentamiseen kaupungin sosiaali- ja terveystoimen toiveiden mukaisesti.Uutta rakennusoikeutta on osoitettu noin 110 000 k-m2, josta asumisen osuus on noin 30 000 k-m2.
Suunnittelun keskeisenä kysymyksenä on ollut ratkaista kuinka Jokiniemen puoleinen kaupunkirakenne liittyy tulevaan asemakeskukseen ja uuteen radan ylittävään asemasiltaan. Asemakeskuksen pariksi ehdotetaan mittavaa liike- ja toimitilarakentamista, joka sijoittuu Spondan omistamalle maalle. Pysäköinti on sijoitettu pysäköintitaloon pääradan viereen, Santaradan teollisuusraiteen päälle. Sinne sijoittuu myös liityntäpysäköinnin paikkoja siinä vaiheessa kun maantasopaikat vähenevät kortteleiden rakentuessa. Teollisuusraiteen poistuminen tulevaisuudessa on mahdollista, jos Hakkilan radan kunnossapitoon tarvittavalle alueelle löydetään korvaava sijainti. Tässä suunnitelmassa on esitetty yksi tapa ratkaista raiteesta johtuva ongelma.
Aseman kohdalle on haluttu muodostaa eräänlainen asema-aukio, jonka yhteyteen tulisi kaavaillun pikaraitiotien pysäkki. Sponda on myös teettänyt alueensa käytöstä alustavia suunnitelmia.
Rakennukset olisivat pääosin 5-8 kerrosta korkeita, mutta Jokiniementien varteen on kaavailtu myös 12-kerroksista rakennusta. Asukkaiden pysäköintiin on osoitettu kaksi mahdollisuutta; sijoittaa pysäköinti kortteleiden alle tai keskitetysti raitin ja toimistotalojen alle. Radan viereen sijoittuva lisäraiteita varten osoitettu varaus käytetään liityntäpysäköintiin. Pysäköinti alue on otettu käyttöön vuoden 2012 alussa.
Suunnittelun teemana on Tikkurilan ja varsinkin Jokiniemen kunniakas historia vanhoine maalitehtaineen. Tehdasrakennukset ovat poissa, mutta värikäs menneisyys voi näkyä toimistorakennusten arkkitehtuurissa esimerkiksi raikkaina väripintoina

Jokiniemen suunnittelu on käynnistynyt noin 10 vuotta sitten. Ensimmäinen alueselvitys saatettiin kaupunkisuunnittelulautakunnan tiedoksi 9.6.2004. Sen jälkeen Vantaan kaupunki tilasi yhdessä Sponda Oyj:n kanssa Arkkitehtitoimisto B & M Oy:ltä Jokiniemen kehittämissuunnitelman, joka valmistui 7.12.2007. Ratahallintokeskus teetti raiteisto- ja maankäyttöselvityksen Tikkurilan kohdalle 2008. Sen perusteella rautatiealuetta laajennetaan Jokiniemen suuntaan ja tilaa varataan kahden uuden raiteen rakentamiseen. Lähtötietojen muututtua kaupunki tilasi Arkkitehtitoimisto B & M Oy:ltä päivityksen aiempaan kehittämissuunnitelmaan. Päivitys valmistui 23.5.2011 ja sitä esitetään kaavoituksen valmisteluaineistoksi. Siinä on otettu huomioon Tikkurilan asemakeskuksen muuttunut sijainti ja liityntäpysäköinnnin sijoittuminen. Suunnitelmiin on myös päivitetty korttelit 62007 ja 62025, joiden kaavamuutos on ollut nähtävillä joulukuussa 2011.
Villa Grönbergin viereen on suunnitteilla toiminta- ja kulttuurikeskus Christiapolis (suunnitteluvaraus Kh 12.12.2011), johon sisältyy konsertti-, konferenssi-, harrastus-, toimisto ja koulutustiloja. Sen kokonaispinta-alaksi on suunniteltu 4 000 - 6 000 k-m². Lähikortteliin sijoitettaisiin lisäksi liiketiloja, majoituspalveluja sekä koulutukseen ja erityisasumiseen soveltuvia tiloja, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 10 000 k-m².
Villa Grönberg voisi tulevaisuudessa olla kaikille avoin tila ja toimia esim. ravintolana tai kahvilana, jonka ulkotilat ovat osana puistomaista kaupunkiaukiota.
Kehittämissuunnitelmapdf, 11894 kb
Kehittämissuunnitelma ja muut kaavatyöt kaupunginhallituksessa 13.2.
