Etusivu  > Kaavoitus ja maankäyttö  > Asemakaavoitus  > Itä-Vantaan asemakaavayksikkö

Itä-Vantaalla riittä vielä kaavoitettavaa

koivu_kaaret

Suunnitteluohjelma 2012 ja kehittämisen haasteet

Itä-Vantaan alue jakautuu kolmeen suuralueeseen, Korso, Koivukylä ja Hakunila, joilla jokaisella on omat keskuksensa. Lisäksi Tikkurilan suuralueen kaupunginosat Hakkila ja Kuninkaala on liitetty Itä-Vantaan alueeseen.

Itä-Vantaan alue on suurelta osin rakentunutta, mutta edelleenkin voimakkaasti kehittyvää osaa Vantaasta. Alueella asuu n. 45 % Vantaan väestöstä.
Aktiivisella maankäytön suunnittelulla voidaan ohjata alueiden rakentumista ja varmistaa tasapainoinen kehitys, tiivistämällä ja täydentämällä jo rakennettuja alueita.
Pääradan varren kehittäminen on koko pääkaupunkiseudun yhteinen haaste.

Merkittävä haaste on myös jatkuvan ja monipuolisen asuntotuotannon varmistaminen sekä kaupungin omilla että yksityisillä mailla. Paikalliskeskuksia tulee kehittää, erityisesti tavoitteena palveluiden monipuolistaminen ja koko
Itä-Vantaan työpaikkaomavaraisuuden lisääminen.

Alueellinen kehittäminen / yhteistyöhankkeet

Koivukylän keskustaa kehitetään keskustasuunnitelma 2009:n mukaisesti. Keskustaan suunnitellaan mm. uutta kaupan keskittymää (n. 15 000 k-m2), joka liittyisi saumattomasti Hakopolun liikekiinteistöön ja rautatieasemaan.

Korson keskustaselvitys 2010 ohjaa Korson keskustan hankkeita, joista merkittävin on uuden kaupan hanke Lumo-talon eteläpuolelle, alikulkutunnelin yhteyteen. Myös uusia asuintornitaloja suunnitellaan Lumo-talon etelä- ja pohjoispuolelle.

Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymien kanssa kehitetään seurakuntien omistamia maita Leinelän, Rekolanmäen ja Elmo-urheilupuiston alueilla.

Asuntotuotanto

Lähivuosien asuntotuotanto keskittyy suurelta osin Koivukylän alueelle. Leinelä 1-alueen asuntorakentaminen on käynnissä ja Koivukylän keskustaanon rakenteilla yksi erityisasumisen hanke. Juuri on vahvistunut myös Foiben alueelle uusi asemakaava (n. 20 000 k-m2).

Leinelä 2 -asemakaavatyö (n. 30 000 k-m2) ja Lipstikka- asuntoalue kaavoitus (n. 31 000 k-m2) ovat käynnissä.

Korson alueen merkittävin uusi asuntotuotanto tulee Keski-Nikinmäen alueelle, jonne on juuri vahvistunut Keski-Nikinmäki 1 -asemakaava ( 10 000 km2) ja työn alla on Keski-Nikinmäki 2 -asemakaava ( 6 000 k-m2).

Hakunilan alueen asuntotuotantoa pyritään lisäämään, jotta nykyinen asukasmääräja palvelutaso voidaan alueella taata. Alueella on käynnissä yksi merkittävä asuntokaavahanke Länsimäessä. (22 000k-m2) .

tulee kehittää, erityisesti tavoitteena palveluiden monipuolistaminen ja koko
Itä-Vantaan työpaikkaomavaraisuuden lisääminen.

Työpaikkarakentaminen

Uusia työpaikkatontteja kaupungin omistamille maille kaavoitetaan myös Keski-Nikinmäki 2 -kaava-alueelle alueelle (yht. n. 17 000 k-m2).

Erityiskohteet

Korson ja Koivukylän alueiden yhteisen urheilupuiston Elmon rakentaminen on käynnistymässä. Toteutukseen liittyy mm. Rekolanmetsän virkistysalueen
reittisuunnitelmatyö.

Vantaan kaupunki omistaa Håkansbölen kartanon. Kartanoalueelle ja sen lähiympäristöön valmistuu suojeluasemakaava. Kaavatyön yhteydessä laaditaan myös rakentamisohjeet.

Itätiimi/ Korso-Koivukylä-Hakunila

Anitta Pentinmikko, aluearkkitehti, (paikalla 1.8.2012)
sijainen asemakaavasuunnittelija Lassi Tolkki p. 8392 2678

Asemakaavasuunnittelija Noora Koskivaara p. 8392 3608
Asemakaavasuunnittelija Eeva Sauramo p. 839 23045
Asemakaavasuunnittelija Jukka Köykkä p. 8392 2261
Asemakaavasuunnittelija Teuvo Kuparinen p. 8392 2673
Maisema-arkkitehti Laura Muukka p. 8392 2680
Kaavoitusteknikko Jyrki Nieminen p. 8392 2670
Suunnitteluavustaja Merja Hokkanen p. 8392 2249
Suunnitteluavustaja Satu Still (sij) p. 839 22682
Liikenneinsinööri Ilpo Pasanen p. 8392 5069
Liikenneinsinööri Emmi Koskinen p. 8392 2643
Liikenneinsinööri Jarmo Pajunen p. 8392 2630
Vesihuoltoinsinööri Antti Auvinen
Suunnittelurak.mest. Reeta Paukku p 8392 0151
Ympäristösuunnittelija Sinikka Rantalainen p 8392 3107
Ympäristö-insinööri Krister Höglund/ p. 8392 4427
Lupa-arkkitehti Arja-Liisa Järvineva p 8392 2455
Asuntotuotannon kehittämispäällikkö Tuula Hurme p .8392 2030
Maanmittausteknikko Sirpa HannulaA p. 8392 4385

. kaarme