<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Hakunilan kaupunkimaisemaa hallitsee 1970-luvun aluerakentamiskaudella syntynyt kerrostaloalue, joka aikoinaan rakennettiin aluerakentajien toimesta Håkansbölen kartanon entisille maille. Hakunilan keskustasta löytyvät tällä hetkellä alueen tärkeimmät kaupalliset ja muut palvelut. Kerrostalojen keskustaa ympäröi pientalovaltaisempi asutus. Nissas pohjoisessa ja Hevoshaantien asutus idässä ovat tehokkaita ja pidettyjä rivitaloalueita.
Hakunilan keskusta-alue laajentuu tulevaisuudessa Porttipuiston suuntaan Lahdentien länsipuolelle. Nykyinen Hakunilan linja-autovarikko korvautuu kauppakeskuksella ja uusilla asuinkerrostaloilla. Hakunilan uusi keskusta odottaa vielä toteutumistaan.Myös nykyistä ostoskeskusta pyritään kehittämään lisäämällä vanhaan keskustaan uutta asuntorakentamista. Näin palvelut säilyisivät ja samalla luotaisiin keskustamainen yhteys vanhan ostoskeskuksen ja Kauppakeskuksen väliselle alueelle.
Håkansbölen kartano ympäristöineen on koko Hakunilan historian sydän. Kartanon komea historia on koettavissa kartanopuistossa ja alueen rakennuksissa. Vantaan kaupunki kunnostaa kartanoaluetta asukkaidensa käyttöön. Puutarhassa järjestetään jo keskiaikaisia juhlia, asukastilaisuuksia, pieniä konsertteja. Läheiset talousrakennukset kokoavat tulevaisuudessa alueelle käsityöläisiä ja taiteilijoita. Päärakennusta korjataan museokäyttöön. Ympäröivät pellot ovat viljelyssä ja läheisen Ponihaan ratsastustallin hevoset laiduntavat entisillä kartanon mailla.
Viereinen Hakunilan urheilupuisto on monipuolinen ja aktiivinen liikunnan ja tapahtumien keskus. Urheilupuisto on kehittynyt erityisesti talviliikunnan keskuksena mutta siellä järjestetään myös mm. Jukolan viesti vuonna 2012. Ympäröivät Ojangon ulkoilualueet ulottuvat aina Porvoonväylän tuntumaan saakka. Alueella on myös uimahalli. Hakunilan urheilupuisto tulee tulevaisuudessa kehittymään Vantaan porttina Sipoonkorven luonnonsuojelualueelle ja toimimaan myös vaellus- ja patikonitipaikkana. Urheilupuisto tuntumaan on rakennettu alueen koulut, Hevoshaan koulu ja Sotungin lukio. Vanha Sotungin kyläkoulu toimii luontokouluna.
Kulttuurimaisema jatkuu pohjoiseen Nissbackan kartanon alueelle, missä kartanoa emännöi taitelija Laila Pullinen, jonka ateljee ja näyttelytilat ovat alueella. Nissbackasta pohjoiseen jatkuu kulttuurimatkamme Sotungin kylään, mistä löytyy toinen taiteilijapersoona, Leonardo da Vilhu, joka pitää kotiataloaan museona ja avaa taidenäyttelynsä kesäisin matkailjoille.
Hyvä sijainti pääteiden varrella (Lahdenväylä, Lahdentie, Kehä III) Lähellä Vuosaaren satamaa Tulevaisuudessa Hakunilaan pääsee myös pikaratikalla Ainutlaatuista kulttuurimaisemaa, hienoa kartanomiljöötä Erinomaiset liikuntamahdollisuudet ja yhteydet luontoon Hyvät peruspalvelut ja kohtuuhintaiset asunnot
Vesa Karisalo, aluearkkitehti, puh. 09-8392 2684 Anitta Pentinmikko, aluearkkitehti, puh. 09-8392 2677 sähköposti: etunimi.sukunimi(at)vantaa.fi
Itä-Vantaan asemakaavatöiden sivuille