<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Uuden kotikaupungin suunnitellussa nousevat vahvasti esille metropolialueen 2010-luvun haasteet ja alati muuttuvan työelämän tarpeet. Asuntoalueiden suunnitteluun vaikuttaa niin ihmisen koko elämänkaari kuin myös asumisen monimuotoisuus. Yrityselämän ja kaupan erityistarpeet sekä julkiset palvelut nähdään tärkeänä osana hyvää arjen elämää. Kaunis luonto, hyvät kulkuyhteydet ja vapaa-ajan palvelut ovat tärkeä osa urbaania Marja-Vantaa kaupunkia.
Kehäradan rakentaminen tukee Suomen ainoan metropolialueen sekä kansainvälisen ja kotimaan matkustajalentoliikenteen kehittämisen lisäksi myös Suomen kilpailukykyä houkuteltaessa kansainvälisiä yrityksiä sijoittumaan Suomeen.
Visiointityö käynnistyi keväällä 2007 ja useiden erikokoisten työryhmien tuloksena muotoutui visiolausahdus: Marja-Vantaa on kestävän kehityksen fantastinen luomus, jonka tulevaisuus on asukkaiden muokattavissa. Visioon liittyy laaja suunnittelua ohjaava aineisto, erityisesti visiokortit, joita on käytetty kaikissa suunnitteluhankkeissa.
Marja-Vantaan ensimmäisen alueen Keimolanmäen asuntoalueen asemakaavoitus käynnistyi alkuvuodesta 2008 ja asemakaava hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 26.1.2009. Valtuuston päätöksestä valitettiin Helsingin hallinto-oikeuteen. Valitus kumottiin 16.12.2010.
Keskusta-asumisen asemakaavoitus käynnistyi kansainvälisen arkkitehtiryhmien kutsukilpailun tulosten ratkeamisen jälkeen keväällä 2008. Asemakaavaluonnos viedään hallinnolliseen käsittelyyn vuodenvaihteessa 2009 - 2010.