Matinlaakso saa uuden keskustan

Martinlaakso on luonnonläheinen kaupunginosa, jonka keskellä kohoaa Laajavuori. Kaupunginosan pääkatuna on lehtevä bulevardi, Martinlaaksontie, jonka varrelle kaupunginosan palvelut sijoittuvat. Katuverkko on ulkosyöttöinen, jolloin alueen sisälle muodostuu laaja yhtenäinen jalankulkukatujen verkko.
Martinlaaksossa oli vuosina 1994-1999 kehityshanke, jonka aikana kerrostaloja, katuja ja puistoja korjattiin ja kohennettiin. Eri kerrostaloja kunnostettiin eri tavoin, jolloin taloista tuli yksilöllisiä ja kaupunginosan ilmeestä tuli vaihteleva. Nyt kaupunginosaan tulee myös uudisrakentamista.

Keskus valmistuu syksyllä

Martinlaakson aseman liikekeskus on purettu ja sen tilalle on nousemassa uusi kauppakeskus, Martinlaakson Ostari. Siihen sijoittuu kaksi päivittäistavarakauppaa (S-market ja Lidl). Lisäksi keskukseen on tulossa mm. perheravintola, pankki, kukkakauppa ja muita erikoisliikkeitä. Pysäköintipaikat sijoittuvat sekä kellariin että katolle, jonne on tulossa myös liityntäpysäköintipaikkoja. Julkisivut muurataan punatiilistä. Uusi Ostari valmistuu syksyllä 2011.

Kävelysillan kulmaan kohoaa samalla 15-kerroksinen asuintorni, jonka piha sijoittuu 12. kerroksen korkeudelle. Rakennus merkitsee Martinlaakson keskustan ja luo sille uutta identiteettiä.

Rakentaminen etenee Kivivuorentiellä Kivivuorentien varrelle on jo noussut muutama tiilipintainen kerrostalo. Niitä rakennetaan vielä muutama lisää, jolloin Kivivuorentielle syntyy vaihteleva, erisävyisistä punatiilistä paikalla muurattu julkisivu.

Aseman pohjoisen sisäänkäynnin yhteyteen rakennetaan pieni kivetty Laajaniitynaukio, jolle istutetaan myös kookkaita lehtipuita ja reunavyöhykkeelle havupuita. Aukio valmistuu syksyllä 2012 design-helmenä: aukiolle tulee design-kalusteita ja -ympäristörakenteita.

Asuntoja myös Laajavuoren koulun paikalle

Laajavuoren koulu tulee puretuksi, kun Martinlaakson koulun laajennus valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä. Laajennukseen sijoittuu myös uusi nuorisotila. Tämän jälkeen sekä Laajavuoren koulun että nuorisotalon paikalle voidaan rakentaa uusia asuntoja. Laajavuoren koulutonttia on jo luonnosteltu asuntorakentamiseen, mutta tarkempaa kaavasuunnitelmaa ei ole vielä tehty.

Vantaankosken asemalle lisää toimitiloja

Vantaankosken asemalle rakennetaan katokset. Aseman ympärille on vireillä useampia kaavoja toimitilarakentamiseen niin Sanomalan kuin kaupunginkin maille. Sanomatien yhteys Martinkyläntieltä Kehä III:lle valmistuu 2012 ja Kehärata valmistuu 2014. Tällöin Martinlaakso ja Myyrmäki saavat suoran ratayhteyden Aviapolis-alueelle, Lentoasemalle ja Tikkurilaan.


Faktaa Martinlaaksosta:

  • Hyvä sijainti: lähellä Martinlaakson asemaa ja Hämeenlinnanväylää
  • Kehä-radan valmistuttua helpot yhteydet lentoasemalle, Marja-Vantaalle ja Tikkurilaan
  • aseman viereen asuntoja yli 500 asukkaalle
  • Martinmuurin rakentaminen aloitettu 2009 (SRV asunnot Oy ja SATO)
  • Kauppakeskuksen ja asuintornin alustava aloitusaika 2010 keväällä, valmistuminen syksyllä 2011 (Citycon oyj)
  • Tulevaisuudessa Martinlaakson alueelle tullaan kaavoittamaan vielä lisää asuinrakentamista.

Lisätietoja

Aluearkkitehti Timo Kallaluoto
sähköposti: timo.kallaluoto(at)vantaa.fi.
puh. 8392 2675