Tikkurilan keskusta elää lähivuodet muutoksessa

Näkymä Asematieltä. (Maisemasuunnittelu Hemgård)

Tikkurilan keskusta elää seuraavat vuodet jatkuvassa muutoksessa. Keskustarakentaminen alkoi syksyllä 2010 kaupungintalon peruskorjauksella ja maa-alueen puhdistamisella Ratatien, pääkirjaston, kaupungintalon ja Asematien välisellä alueella. Radan itäpuolella vuoteen 1984 toiminut Grönbergin lyijytehdas ja Tikkurilassa 1970-luvun alkuun toiminut akkutehdas levittivät ympäristöön lyijyä, joka sitoutui maan pintakerrokseen. Puhdistustyön yhteydessä jouduttiin kaatamaan myös puita.

Tänä vuonna aloitetaan II-kerroksisen maanalaisen pysäköintilaitoksen rakentaminen kaupungintalon ja purettavan Kenkäaseman väliselle alueelle. Laitos rakennetaan kolmessa vaiheessa, ja sen 360 pysäköintipaikalle ajetaan Lummekujalta alkavaa ajoluiskaa pitkin.

Ydinkeskustan uusiin kortteleihin tulee yhteensä yli 200 asuntoa. Tikkurilanaukion ja katujen varsilla asuinkerrostalojen maantasokerrokseen sijoittuu liiketiloja. Korttelipihat ovat asukkaille tärkeitä. Siksi niiden viihtyisyyteen tullaan panostamaan mm. maisemataiteen keinoin.Asuinkorttelien toteuttajina ovat Skanska Kodit Oy ja YIT Rakennus Oy.

Asuntorakentaminen alkaa tänä vuonna Laurean ammattikorkeakoulun eteläpuolisesta korttelista, jonne rakennetaan pyöreä VIII-kerroksinen kerrostalo. Sen viereen tulee yli 200 autopaikkainen pysäköintitalo,jonka katto toimii asuntojen piha-alueena. Samoihin aikoihin käynnistyy myös kaupungintalon uuden valtuustosalin rakentaminen. Alueella tehdään myös maanalaisten johtojen siirtoja.

Maanalaisen pysäköintilaitos on valmis vuonna 2012. Sen päälle toteutetaan kauppatori ja "uusi Kenkäasema", joka on sovitettu korkeudeltaan ja muodoltaan uuden valtuustosalin vastapariksi. Samaan aikaan rakentuu kaiken ikäisille sopivaTikkurilanpuisto, josta löytyy oleskelunurmi, esiintymispaikka sekä skeitti-/parkour- ja leikkialue. Asuntorakentaminen jatkuu Ratatien, Ratakujan ja Männistönpolun rajaamassa korttelissa. Uuden kirkon rakentaminen Asematien reunaan alkaa vuonna 2013.

Kaupunki panostaa kävelykeskustan elävyyteen, esteettömyyteen ja julkisten ulkotilojen viihtyisyyteen. Alueelle on laadittu katu- ja viheralueiden yleissuunnitelma, jolla ohjataan julkisten ulkotilojen toteuttamista. Valaistuksella luodaan alueelle yhtenäinen ja mielenkiintoinen pimeän ajan ilme. Taiteilijaryhmä kehittelee teoksia mm. pysäköintihallin ajoluiskan kaiteiden ja sisäänkäyntien yhteyteen, kaupungintalon eteen tulevan vesipeilin alle sekä puiston ja torin väliselle alueelle.


Tikkurilan asemasta tulee Suomen toiseksi vilkkain

Vaihtoehto, jossa näkyy radan ylittävä rakennusmassa katsottuna lounaasta, Hotelli Vantaan suunnasta. (Arkkit.tsto Lahdelma & Mahlamäki)

Kun Kehäradan liikenne alkaa kesällä 2014, Tikkurilan asemasta tulee Suomen toiseksi vilkkain. Aseman läpi kulkee 30 000 ihmistä vuorokaudessa

Liikennevirasto varautuu Tikkurilan ratapihan laajentamiseen kahdella uudella raiteella, jotka sijoittuvat nykyisten raiteiden itäpuolelle. Uudet laiturit eivät kuitenkaan mahdu nykyisen aseman kohdalle, joten koko asema siirtyy noin 70 metriä pohjoiseen.

Nykyisen asemarakennuksen korvaa asemakeskus, johon sijoittuu linja-autoterminaali ja matkustajapalveluja. Radan ylittää asemasilta, joka johtaa suoraan junalaitureilta bussilaitureille ja avaa uuden yhteyden Tikkurilasta ja Jokiniemeen. Nykyiset alikulut pysyvät käytössä.

VR:n ja HSL:n lipunmyynnit sekä kaupungin yhteispalvelupiste palvelevat matkustajia katutasossa, asemakeskuksen pääsisäänkäynnin yhteydessä. Bussiterminaali siirtyy nykyiseltä paikaltaan sisäänkäynnin pohjoispuolelle. Bussilaitureiden yläpuolelle sijoittuu iso päivittäistavarakauppa ja pysäköintiä useaan kerrokseen. Ajo on luiskaa pitkin Lummetien suunnasta.

Pääsisäänkäynnin eteläpuolelle rakennetaan liike- ja myymälätiloja alimpiin kerroksiin ja niiden päälle toimistoja ja mahdollisesti myös asuntoja. Ensimmäinen vaihe valmistuu vuonna 2014.

Viimeisessä vaiheessa eteläkärkeen rakennetaan hotelli, jonka alimpiin kerroksiin kaavaillaan ravintolaa, kahvilaa ja mahdollisesti lisätiloja kaupunginmuseolle. Pitkää rakennusta elävöittää korkeuden vaihtelu, korkeimmat osat ovat yli kymmenen kerrosta. Pinta-alaa kaikkiaan noin 30 000 kerrosneliötä.
Radan ylittävä asemasilta yhdistää Tikkurilan ja Jokiniemen. Pitkän aikavälin tavoitteena on jatkaa siltayhteyttä Ratatien yli, jolloin Tikkurilan kävelykeskusta jatkuisi asemalle asti ilman risteävää autoliikennettä.

Sillalle sijoittuu lämmitetyt odotustilat matkustajille. Lippuautomaattien lisäksi sillalla on vuokrattavaa liiketilaa, mahdollisesti kahvila ja kioski. Vuonna 2020, aamuruuhkan aikana asemasiltaa käyttää runsaat 2000 matkustajaa tunnissa.

Liityntäpysäköintiin tulee 100 uutta autopaikkaa, ja polkupyöräpaikkoja tulee noin 1300. Paikat sijoittuvat radan molemmin puolin.

Kun bussiliikenne siirtyy uudelle paikalleen, nykyisten laiturien tila vapautuu uuteen käyttöön. Hotellien ja historiallisen aseman rajaamalle alueelle suunnitellaan kaupunkiaukiota, jolle katutason kahvilat ja ravintolat voivat kesäisin tuoda aurinkoiset terassinsa.

Kaupungintalo uudistuu pohjiaan myöten

Valtuustosali. ( Arkkitehtitoimisto Jokela)

Viime syksynä aloitettu Tikkurilassa olevan kaupungintalon iso peruskorjaus on hyvässä vauhdissa ja pysyy aikataulussaan juuri niin kuin pitääkin. Kaiken pitäisi olla valmista alkuperäisen suunnitelman mukaan vuonna 2012 eli World Design -pääkaupunkivuoden syksyllä.

Jo tänä keväänä paalutusten päätyttyä kaupungintalon kellareista alkava peruskorjaus pääsee uuteen vaiheeseensa. Purkutyöt talon kellarissa aloitetaan kellarin lattiat ja muut rakenteet purkamalla ja poistamalla mädäntynyt puuaines. Kevään aikana talon ympärillä olevat salaojat uudistetaan ja kellari saa uuden vesieristyksen.
Piakkoin myös valitaan koko loppu-urakalle projektinjohtourakoitsija ja viimeistään tänä syksynä alkaa uuden valtuustosalin rakentaminen kaupungintalon kylkeen.

Kaupungintalon ulkopuoli pidetään melko koskemattomana. Ikkunat joko saneerataan uudenveroisiksi tai vaihdetaan kokonaan.

Ulkopuolista remonttia tehdään myös viereisessä lasten taidetalo Pessissä, johon rakennetaan kellaritiloihin vievä hissi ja talon sisääntulot uudistetaan.

Tikkurilan keskusta laajenee radan itäpuolelle

Arkkitehtuuritoimisto B & M Oy

Jokiniementien ja pääradan väliselle alueelle tulee toimitiloja ja asumista.

Jokiniemeen Keskusrikospoliisin rakennuksen viereen on tulossa kahden kerrostalokorttelin kaavamuutos, johon sisältyy noin 500 asuntoa ja kokeilukohteena autopaikaton talo.

Arvioitu aloitusaikataulu Tikkurilassa

2010
Maa-alueen puhdistus ja tarvittavien puiden kaato

2011
Asuinkerrostalo,
Uusi valtuustosali
Maanpäällinen pysäköintitalo
Maanalainen pysäköintilaitos
Johtojen siirrot

2012
Tikkurilanpuisto
Tori
Asuinkerrostaloja

2013
Rakentaminen jatkuu

Lisätietoja:

Aluearkkitehti Elli Maalismaa, 8392 6053
Projektijohtaja Virkkunen Heikki, 8392 2241