.

Vantaan Akseli on seudullisessä solmukohdassa

Näkynä lounaasta. (Arkkitehdit Anttila & Rusanen Oy, Ramboll Finland Oy)

Vantaan Akseliksi kutsutaan Hakkilanharjulla ja Porttipuistossa sijaitsevaa logistiikan, teollisuuden ja kaupan yritysaluetta. Vuosaaren sataman ja lentoaseman välissä, Kehä III:n ja Lahdenväylän solmukohdassa sijaitsevan alueen seudullista merkittävyyttä lisää alueen kaavoitetun ja käyttämättömän rakennusoikeuden suuri määrä.

Vuonna 2010 julkaistu Vantaan Akselin kaupunkikuvallinen viitesuunnitelma on ideasuunnitelma alueen maankäytön kehittämisestä. Siinä esitetään toimenpiteitä, joilla alueen kaupunkikuvaa, liikennejärjestelyjä, hulevesien hallintaa, ulkoilureittiverkostoa ja viheraluejärjestelmää voitaisiin kehittää maisemarakenteen erityispiirteitä korostaen.

Vantaan Akseli rajaa Keravanjokilaakson ja Hanabölen arvokkaita kulttuurimaisemia, joiden arvot tulee säilyttää. Kasvavat liikennemäärät pitää pystyä hoitamaan vaikka alueen liikenneverkko on vielä keskeneräinen. Työpaikka-alueet myös muodostavat paljon vettä läpäisemättömiä pintoja, joilta kertyviä hulevesiä on viivytettävä ja imeytettävä niiden laatua parantaen. Viitesuunnitelman viestinä on, että Vantaan Akselin alueella asuminen ja muu toiminta lomittuvat toisiinsa monipuolisesti hyvää kaupunkia ja ympäristöä muodostaen.

Monet ideasuunnitelmassa esitetyistä toimenpiteistä eivät voi toteutua muuttamatta asemakaavoja. Jokiniementien ja tulevan Valkoisenlähteentien jatkeen väliin on yleiskaavasta poiketen esitetty uutta katuyhteyttä Santaradantietä, nykyistä Santarataa ja Hakintietä hyödyntäen. Katu palvelisi tulevan työpaikkarakentamisen painopistealueita ja muodostaisi Heidehofintien välityksellä yhteyden Kehä III:lle. Esitetyn yhteyden myötä Vanhan Porvoontien eteläosien liikennemäärien kasvua voitaisiin hillitä.

Katuyhteyden toteuttamista selvitetään Hakintien ja Kanervan alueille laadittavalla Vantaan Akselin kaavarunko 1 -työllä. VR lopettaa rautatiekuljetukset Kontinolle, mikä lisää liikennettä katuverkossa. Ruokakeskon laajentamiselle Kanervannummen puistoon haetaan ratkaisua asemakaavan muutoksella.

Yleiskaavassa Tikkurilasta Kanervanpuiston kautta Hakunilaan osoitetun virkistysalue- ja ulkoilureittiyhteyden sijainnille etsitään myös siitä ja viitesuunnitelmasta poikkeavia vaihtoehtoja. Ne edellyttäisivät toimitilatonttien ostamista kaupungille ja muuttamista virkistysalueiksi. Kaavatöiden liikenne-, ulkoilureitti-, hulevesi- ja pohjavesiselvitykset ovat lähes valmiita. Kaupunki laatii kevään aikana kaavoista ehdotukset maanomistajien, asukkaiden ja muiden osallisten arvioitavaksi.

Myös Hakkilan pohjoisosien maankäytön kehittämisestä aletaan valmistella kaavarunkoa selvityksineen. Valtaosa Rusokallion alueesta on asemakaavoittamatonta. Alueella on viriämässä hankkeita, jotka edellyttävät myös nykyisten asemakaavojen muuttamista. Esimerkiksi Honkatalon yhteyteen rakentuvan Metson tuotantolaitoksen lähialueen kehittämistä monipuoliseksi työpaikka-alueeksi jatketaan.

Porttipuiston kaupallinen keskittymä on myös täydentymässä. IKEAa laajennetaan useassa vaiheessa. Ensi syksynä valmistuvan laajennuksen lisäksi laaditaan asemakaavan muutosta pysäköintitaloa ja lisätilaa varten. IKEAn luoteispuolelle rakennettavan Ikanon kauppakeskuksen rakennuslupaa valmistellaan. Mikäli hanke toteutuu suunnitellusti, saa Vantaa ensimmäisen ison viherkattoisen rakennuksensa. Kehä III:n eteläpuolelle rakennettavat Kodin Terra ja Isku ovat hankesuunnitteluvaiheessa.

Lisätietoja

Vesa Karisalo Aluearkkitehti 8392 2684
Jukka Köykkä Asemakaavasuunnittelija 8392 2261