Kaikki resurssit käytössä lumenaurauksessa Vantaalla
Kaikki resurssit - sekä miehet että kalusto - ovat nyt Vantaalla käytössä lumenaurauksessa. Ylitiemestari Erkki Tammisto kertoi maanantaiaamuna, että sekä kaupungin oma että urakoitsijoiden henkilöstö ja kalusto on ollut hälytettynä töihin sunnuntain puolestapäivästä iltaan ja uudelleen maanantaina aamuyöllä noin kello yhdestä eteenpäin. Pari konetta lisäkalustoakin onnistuttiin saamaan maanantaiksi.
Vantaalla on nyt lunta runsaat 70 senttiä, joka on enemmän kuin Saariselällä. Eikä lumentulo tähän lopu, vaan Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan jo keskiviikkona on tulossa uusi lumisadealue. Nyt satanut lumi on pakkaslunta, mutta keskiviikkona ennustetaan satavan lähes räntää ja se aiheuttaa omat ongelmansa.
- Pääkadut ja bussireitit olemme saaneet kohtuullisesti auratuksi, mutta katualueiden lumitilat alkavat olla vähissä ja siksi osa jalkakäytävistä valitettavasti jää lumen alle, kunnes lumi saadaan kuljetetuksi pois. Selvittelemme, olisiko mahdollista saada lisäresursseja muun muassa rappujen ja katosten lumenpoistoon, Tammisto toteaa.
Ylitiemestari Tammisto arvioi, että sivukadutkin saadaan suurimmalta osalta auratuksi todennäköisesti maanantai-iltaan mennessä. Autoilijoilta Tammisto toivoo harkintaa siihen, mihin he autonsa jättävät, etteivät tukkisi tietä aura-autoilta, jotka tarvitsevat kolme-neljä metriä tilaa.
Vantaan lumenkaatopaikoille Korsoon, Vehkalanmäelle ja Koisotielle vietiin Tammiston mukaan perjantain ja lauantain välisenä yönä lähes 500 kuormaa lunta, joka on 7000-8000 kuutiota. Vähintään sama määrä on tulossa nyt sataneesta lumesta.
Jos ei ole aivan pakko käyttää omaa autoa, nyt on hyvä hetki kokeilla bussilla tai junalla töihin menoa. Istumapaikkojakin julkisissa löytyy nyt, kun hyvin monet viettävät talvilomaa.
Katso Ilmatieteenlaitoksen ennusteet
Viestintäpäällikkö
Pirjo Kivistö
Maankäytön ja ympäristön toimiala