<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Kaupungin pysäköinninvalvonta siirtää vuosittain 700-800 hylätyksi luokiteltua ajoneuvoa kaupungin Seutulassa sijaitsevalle varikolle. Hylätyksi luokitellaan ajoneuvo, joka on ollut pitkään paikallaan, vaikka se olisi oikein pysäköitykin. Yleisiä alueita ei ole tarkoitettu ajoneuvojen pitkäaikaiseen säilytykseen.
Hylättyjen ajoneuvojen siirrossa noudatetaan romuajoneuvolain määräyksiä. Lain mukaan kunta on velvollinen huolehtimaan siitä, että romuajoneuvot poistetaan ympäristöstä. Toisaalta kiinteistön omistajalla on ensisijaisesti velvollisuus huolehtia kiinteistönsä siisteydestä.
Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan yksityisiä alueita ei saa käyttää häiriötä aiheuttavaan tai ympäristöä rumentavaan varastointiin tai pitkäaikaiseen tavaroiden ulkosäilytykseen. Lain valvonta kuuluu kunnan rakennusvalvonnan tehtäviin. Myös ympäristövalvonta voi puuttua erityisesti luonnonympäristön likaamiseen.
Pitkään paikallaan olleeseen ajoneuvoon jätetään siirtokehotus, jonka jälkeen omistajalla on viikko aikaa siirtää ajoneuvonsa muualle. Sen jälkeen ajoneuvo siirretään varikolle, josta ajoneuvon omistaja voi lunastaa ajokkinsa maksamalla siirto- ja säilytyskustannukset. Jos ajoneuvoa ei lunasteta yhden kuukauden kuluessa ilmoituksesta, ajoneuvon omistusoikeus siirtyy Vantaan kaupungille ja se huutokaupataan.
Romuajoneuvoja, joiksi luokitellaan esimerkiksi moottorittomat tai poltetut autot, ei varastoida, vaan ne hävitetään. Mikäli omistaja saadaan selville, peritään häneltä siirto- ja hävityskustannukset.
Hylätyn ajoneuvon siirtokustannukset riippuvat kuljetusmatkasta. Säilytyskustannukset määräytyvät säilytysajan pituuden mukaan. Noin 70 prosentissa tapauksista kustannukset saadaan perityksi.
Pysäköinninvalvonta tekee silloin tällöin myös niin sanottuja lähisiirtoja, kun pysäköity ajoneuvo haittaa esimerkiksi kadun kunnossapitoa. Tällöin ajoneuvo pyritään siirtämään näköetäisyydelle entisestä paikasta. Pysäköinninvalvonta voi siirtää myös yksityisillä alueilla olevia hylättyjä ajoneuvoja, mikäli kiinteistön omistaja maksaa siirtokustannukset.