<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Katujen auraus suoritetaan pääsääntöisesti kiireellisyysjärjestyksessä. Aurausreittien suunnittelussa on otettu huomioon myös kaluston sujuva liikkuminen. Aurauskauden ajaksi joudutaan käytäville sijoitetut betoniporsaat ja ajoestetolpat siirtämään sivuun sekä kaluston että kulkijoitten liikkumisen mahdollistamiseksi.
Raskaan kaluston aurausalueita on 12-16 ja aurattavaa ajorataa yhdessä alueessa on 30-40 kilometriä. Traktori- ja kuormaajakalustolla hoidetaan asuntokadut ja kevyen liikenteen väylät. Näitä alueita on noin 50 ja jokaisessa aurattavaa 10-15 kilometriä.
Ajoratojen ja käytävien aurauksen ajoittaminen ja yhteensovittaminen aiheuttaa ajoittain ongelmia, koska ajorata tulisi aurata ensin, ettei vieressä oleva kevyenliikenteenväylä tukkeutuisi. Monen koneyksikön yhteensovittaminen ei kuitenkaan aina onnistu. Kaupungin alueella on lisäksi yleisiä teitä, joissa tieliikelaitos hoitaa ajorataa ja kaupunki käytävän. Näissä tapauksissa ajoitus on vielä hankalampaa. Lisäksi hankaluuksia voi aiheuttaa kaluston rikkoutuminen tai kuljettajan sairastuminen, jolloin puuttuvan koneyksikön alue on jaettava muille koneille.
Hankalimmat kelit niin liikkujien kuin kunnossapitäjienkin kannalta ovat viime talvien tapaisia: Ensin tulee märkää lunta reilusti, sitten vettä päälle ja seuraavana päivänä pakkanen, joka jäädyttää sohjon epätasaiseksi jääksi.
Vantaan kaupungin kunnossa- ja puhtaanapidossa on ajoratoja yli 800 kilometriä, kevyen liikenteen väyliä ja jalkakäytäviä yli 550 kilometriä sekä eri pituisia portaita noin 120.
Kuntatekniikan ja joukkoliikenteen jaosto vahvistaa vuosittain katujen kunnossapitoluokituksen, jolla määritellään kunnossapitotoimenpiteille tarkoituksenmukainen järjestys ja väylille tavoitteellinen laatutaso:
1. kunnossapitoluokkaan kuuluvat pääkadut kuten esimerkiksi Asolanväylä ja Raappavuorentie ja tärkeimmät kevyen liikenteen väylät,
2. luokkaan kuuluvat muut linja-autoreitit ja tärkeimmät kokoojakadut ja
3. luokan muodostavat asunto- ja tonttikadut.
Kunnossapitoluokkaa määriteltäessä perusteena on liikennemäärä, liikenteen laatu ja tarpeet. Erityistarpeita aiheutuu esimerkiksi rekka- ja linja-autoterminaaleista, jyrkistä mäistä ja vilkkaasta kevyestä liikenteestä asemille johtavilla käytävillä.