Vantaan kaupungin kulttuuripalvelut aloitti syksyllä 2010 näyttely-yhteistyön Vantaan Taiteilijaseuran kanssa. Parin kuukauden välein neljän Taiteilijaseuran valitseman taiteilijan näyttely siirtyy kaupungin kuudesta vanhusyksiköstä toiseen.
Näyttelyt kiertävät paikasta toiseen vuoden verran, jonka jälkeen ne vaihtuvat uusien taiteilijoiden töihin.
Innostuneen ja hyvän vastaanoton saanut kiertonäyttelytoiminta aloitti syksyllä kakkosvuotensa. Uuden kauden näyttelyjen taiteilijat ovat Marja-Leena Elojärvi, Jouko Halttunen, Hannu Sillanpää, Soili Talja ja Adolfo Vera. Joka kerran näyttelyn vaihtuessa uuteen näyttelyyn kuuluvat avajaiset, joissa taiteilija itse on läsnä.
Näyttelyt tuovat vanhusyksiköihin väriä ja vaihtuvien teosten myötä tutustuttavat asukkaita, heidän omaisiaan sekä henkilökuntaa erilaisiin kuvataiteellisiin näkemyksiin. Myös taiteilijat joutuvat keskusteluissa miettimään töitään ja niiden valmistumisprosessia aivan uudesta näkökulmasta.
Vuoden 2012 alusta näyttelyjen määrä nousee viiteen.
Uudeksi näyttelypaikaksi mukaan tulee viime kesänä valmistunut Koivukylän vanhustenkeskus, jossa toteutetaan uudenlaista yhteistyötä sekä kaupungin eri toimijoiden, yksityisen hoivakodin että kolmannen sektorin kanssa.Muut näyttelypaikat ovat Hakunilan päivätoimintakeskus, Metsonkoti Korsossa, Suopursun palvelutalo Tikkurilassa, Simonkylän vanhustenkeskus, Myyrinkoti Myyrmäessä ja Pähkinärinteen senioritalo.