Etusivu  > Kulttuuri  > Elokuva

Elokuva

Kulttuuripalvelut tarjoaa kaupungin asukkaille laadukkaita elokuvasarjoja ja -tapahtumia syksyllä ja keväällä.

Avain Italiaan. Ohj. Rosa Karo

Elokuvien matineasarjat Elokuvateatteri Bio Grandissa (Tikkurila) ja Elokuvateatteri Kino Myyrissä (Myyrmäki) ovat laatuelokuvien ystävien juhlaa. Pääosin eurooppalaisista, kotimaisista ja pohjoismaisista elokuvista kootut sarjat esitetään lauantaisin ja keskiviikkoisin matinea-aikaan. Näytöksien yhteyteen voi liittyä ohjaaja- ja tekijävierailuja sekä yleisökeskusteluja.

Hopeatähti - elokuvasarja senioreille tarjoaa elokuvia alkuiltapäivisin Bio Grandissa.

Elokuva ja psyyke - sarja asiantuntijakeskusteluineen järjestetään 12.-16.5. osana Vantaan kaupunkijuhlaa.

Elokuvia on tarjolla myös marraskuussa Tikkurilan kulttuuriviikoilla ja Valoon! - kulttuurin valopilkkuja -tapahtumassa Myyrmäen suuralueella.

Koululaisille suunnattu Koulukinoviikko järjestetään yhteistyössä Koulukino ry:n ja Svenska nu:n kanssa.

Ihmefilmi-projekti tutustuttaa yli 15-vuotiaat koululaiset klassikko- ja kulttielokuviin koulupäivän aikana. Valtakunnallinen elokuvatushanke on tarjolla Korson Lumossa ja Vaskivuoren lukiossa Martinlaaksossa.

Elokuvia koululaisille