<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Taidetta ja toimintaa alle kouluikäisille lapsille yhdessä aikuisen kanssa. Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista. Perhepäivähoitajat ovat tervetulleita, mutta toimintaa ei ole tarkoitettu päiväkotiryhmille.
torstaisin klo 9.30 ja 10.30 (Huom! Kaksi eri ryhmää, valitse vapaasti.)
Leikkityöpajat Työpajoissa käytetään teatteri- ja sirkusleikkiä. 2.2. Miksi karhulla on töpöhäntä? Eläydytään vanhoihin suomalaisiin eläinsatuihin. Pukeudutaan, naamioidutaan ja hassutellaan. 9.2. Entisaikojen leikit Tutustutaan vanhoihin leikkeihin ja puuhiin sekä luodaan tarinaa entisaikojen lasten näkökulmasta. 16.2. Hiidet, peikot ja keijukaiset Kuka on sotkenut metsän sammalet? Kuka hoitaa metsän eläimet? Kuka vaanii lammen pinnan alla? Työpajassa tutustutaan suomalaisen kansanperinteen hahmoihin. Ohjaajina Tanja Hautakangas ja Annu Nietula Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulusta.
1.3. KehtolaulutyöpajatTyöpajassa sukelletaan kalevalaisten kehtolaulujen maailmaan ja opetellaan nukuttamislauluja sekä sanoitetaan kalevalamitalla laulu. Ohjaaja kulttuuriosuuskunta Uulusta
8.3. ja 15.3. Muskarit 2–6-vuotiaille (pikkusisarukset voivat tulla mukaan) "Pikkuinen kulki polkua pitkin, näki polulla rasian - salaperäisen asian..." Laululeikkejä ja rytmi-ilottelua. Salaperäisen rasian luokse johdattelee musiikinopettaja Leea Antila.
Kuvataidetta pikkukäsin22.3. Maaliskuinen akvarellimaalaus 29.3. Iloa kevään karkeloihin! - päähineitä ja muuta kivaa 12.4. Eläintenjälkiä - kankaanpainannalla lasten kassi 19.4. Kevättä kohti - pieni huovutustyö nallen tai nuken peitoksi keväisin värein Ohjaaja Heli Arvilommi.
keskiviikkoisin klo 9.15 ja 10.15 (Huom! Kaksi eri ryhmää, valitse vapaasti.)
Kuvataidetta pikkukäsin 25.1. Talven taikaa - akvarellimaalaus (2–6 v.) 1.2. Eläinten jälkiä - kankaanpainannalla lasten kassi (2–6 v.) 8.2. Lumimaisema - kollaasi erilaisista materiaaleista yhteistyönä (2–6 v.) 15.2. Kevättä kohti - pieni huovutustyö nallen tai nuken peitoksi keväisin värein (3–6 v.)
Leikkityöpajat Työpajoissa käytetään teatteri- ja sirkusleikkiä. 29.2. Miksi karhulla on töpöhäntä? Eläydytään vanhoihin suomalaisiin eläinsatuihin. Pukeudutaan, naamioidutaan ja hassutellaan. 7.3. Entisaikojen leikit Tutustutaan vanhoihin leikkeihin ja puuhiin sekä luodaan tarinaa entisaikojen lasten näkökulmasta. 21.3. Hiidet, peikot ja keijukaiset Kuka on sotkenut metsän sammalet? Kuka hoitaa metsän eläimet? Kuka vaanii lammen pinnan alla? Työpajassa tutustutaan suomalaisen kansanperinteen hahmoihin. Ohjaajina Tanja Hautakangas ja Annu Nietula Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulusta.
Kuvataidetta pikkukäsin11.4. Karnevaalipäähineitä ja koristeita kevään juhliin (3–6 v.)
18.4.Värikylpymaistiaiset Maalaustyöpajassa vauvat ja taaperoikäiset tutustuvat turvallisesti värien ja muotojen maailmaan sekä saavat virikkeitä kaikille aisteille. Sopii erityisesti vauvoille ja taaperoille. Huom! Sekä lapselle että aikuiselle päälle vaatteet, jotka saavat tahraantua! klo 9.15 alle 2-vuotiaat, klo 10.15 kaikki alle kouluikäiset
Kuvataidetta pikkukäsin 2.5. Yllätys äitienpäiväksi - isän tai äidin kanssa (2–6 v.)
9.5. Värikylpymaistiaiset (katso lisäiedot 18.4. kohdalta) klo 9.15 alle 2-vuotiaat, klo 10.15 kaikki alle kouluikäiset
TorstaisinLaulupussi (tanssisali)2.2., 9.2. ja 16.2. klo 9.45 3–6-vuotiaille yhdessä aikuisen kanssa klo 10.30 alle 3-vuotiaille yhdessä aikuisen kanssa Tule mukaan laulamaan ja tanssimaan eri maista Suomeen kulkeutuneita tuttuja lastenlauluja. Samalla tutustumme maamme historiaan lapsille sopivalla tavalla. Laulupussin lopuksi askartelemme oman laulukortin kotiin vietäväksi. Ohjaaja musiikkipedagogi Johanna Pahtela, Itä-Vantaan musiikkikoulu.
Vipinää Varpaisiin (liikuntahalli)1.3., 8.3. ja 22.3. klo 9 ja 10 (kaksi eri ryhmää) Musiikkiliikuntaa Päivi Lamposen johdolla.
Torstaisin
Laulupussi 1.3., 8.3. ja 15.3. klo 9.45 3–6-vuotiaille yhdessä aikuisen kanssa klo 10.30 alle 3-vuotiaille yhdessä aikuisen kanssa Tule mukaan laulamaan ja tanssimaan eri maista Suomeen kulkeutuneita tuttuja lastenlauluja. Samalla tutustumme maamme historiaan lapsille sopivalla tavalla. Laulupussin lopuksi askartelemme oman laulukortin kotiin vietäväksi. Ohjaaja musiikkipedagogi Johanna Pahtela, Itä-Vantaan musiikkikoulu.