Etusivu  > Liikunta ja ulkoilu  > Erityisryhmien liikunta

Erityisryhmien liikunta

Kenelle?

Erityisryhmien ohjattu liikuntatoiminta on suunnattu henkilöille, joilla vamma tai sairaus aiheuttaa sellaisen rajoitteen ettei hän voi osallistua yleisesti tarjolla oleviin liikuntaryhmiin tai asiakas tuntee, että erityisryhmä soveltuu hänelle parhaiten. Ryhmät soveltuvat esimerkiksi liikuntarajoitteisille, tuki- ja liikuntaelinsairaille, reumaatikoille tai muulla tavalla heikomman toimintakyvyn omaaville henkilöille ellei ryhmän kohdalla ole kohderyhmää erikseen mainittu.

Ryhmissämme jokainen osallistuu omien kykyjensä mukaisesti ryhmän toimintaan. Toiminta on suunnattu pääsääntöisesti aikuisille.

Erityisryhmien liikuntaryhmissä ei ole avustajia, mutta tarvittaessa oman avustajan voi ottaa maksutta mukaan. Toimintaan osallistuvat ovat ryhmätapaturmavakuutettuja.

Erityislasten uimakoulut

Kurssit soveltuvat yksilöllistä ohjausta tarvitseville 6–13 -vuotiaille lapsille kuten kehitysvammaisille, dysfaattisille sekä kömpelöille henkilöille. Kurssit järjestetään Myyrmäen uimahallissa. Kurssien tarkemmat tiedot löytyvät kohdasta erityislasten uimakoulut.

Ohjatut liikuntaryhmät

Liikuntaryhmät ja ilmoittautumismenettelyt löytyvät ohjattu liikunta -kohdasta.

Maahanmuuttajanaisten ja -tyttöjen uintivuoro

Maahanmuuttajanaisille ja -tytöille on uintivuoro Korson uimahallissa.

Erityisliikuntaa myös järjestöissä

Erityisryhmien liikuntaa järjestävät myös järjestöt. Yhteystiedot löytyvät järjestösivuilta.

Terveysliikuntaa Vantaalla

Terveysliikuntaa järjestävien tahojen yhteystiedot löytyvät terveysliikunta-sivuilta.

Liikuntaneuvontaa Vantaalla

Kaupungin liikunnanohjaajien antavat maksutonta liikuntaneuvontaa.

Erityisryhmien kuntosalivuorot

Myyrmäen urheilutalon ja Tikkurilan uimahallin kuntosaleissa on erityisryhmien kuntosaliharjoitusvuorot.

Uimahallien erillissaunaosastot ja erityisuintivuorot

Tikkurilan ja Myyrmäen uimahallissa on erillissaunaosastot (nk. inva-saunaosastot). Lisäksi halleissa järjestetään erityisryhmien uintivuoroja. Lisätietoja erillissaunaosastoista ja uintivuoroista täältä.

Erityisuimakortti

Erityisuimakortti myönnetään tietyin perustein vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaehtoisen vesiliikunnan tukemiseksi.

Erityisryhmien kuntosalikortti

Erityisryhmien kuntosalikortti myönnetään tietyin perustein vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaehtoisen kuntosaliharjoittelun tukemiseksi.

70+ Sporttikortti

70 vuotta täyttäneet vantaalaiset voivat uida ja harjoitella liikuntapalveluiden ylläpitämissä uimahalleissa ja kuntosaleissa maksutta. Tarkemmat tiedot 70+ Sporttikortti-sivulta.

Liikuntapalvelut pidättää kaikki oikeudet muutoksiin.

Linkkejä

Aivohalvaus- ja dysfasialiitto: www.stroke.fi
Allergia- ja astmaliitto: www.allergia.com
Elinsiirtoväen Liikuntaliitto: www.elinsiirtourheilu.fi
Epilepsialiitto: www.epilepsia.fi
Förbundet Finlands Svenska Synskadade: www.fss.fi
Hengitysliitto Heli: www.hengitysliitto.fi
Lihastautiliitto: www.lihastautiliitto.fi
Mielenterveyden Keskusliitto: www.mtkl.fi
Näkövammaisten Keskusliitto: www.nkl.fi
Psoriasisliitto: www.psori.fi
Suomen CP-liitto: www.cp-liitto.fi
Suomen Diabetesliitto: www.diabetes.fi
Suomen Invalidien Urheiluliitto: www.siu.fi
Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu: www.sklu.fi
Suomen Kuurojen Urheiluliitto: www.skul.org
Suomen Mielenterveysseura: www.mielenterveysseura.fi
Suomen MS-liitto: www.ms-liitto.fi
Suomen Osteoporoosiliitto: www.osteoporoosiliitto.fi
Suomen Parkinson-liitto: www.parkinson.fi
Suomen Reumaliitto: www.reumaliitto.fi
Suomen Selkäliitto: www.selkaliitto.fi
Suomen Sydänliitto: www.sydanliitto.fi
Soveltava liikunta SoveLi ry.: www.soveli.fi
Soveltavan liikunnan apuvälinetoiminta SOLIA: www.solia.info
MALIKE www.malike.fi
Koottua tietoa vammaisliikuntavälineistä: www.valineet.fi
Kunnon Huone: lasten ja nuorten kuntosali, joka soveltuu myös vaikeasti vammaisille: www.mahdollisuuslapselle.com/kunnonhuone.htm
Kuntosali, joka on suunniteltu erityisesti pyörätuolia käyttäville:
Invalidiliiton Käpylän kuntotuskeskus www.invalidiliitto.fi