<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Myyrmäen urheilutalon ja Tikkurilan uimahallin kuntosalissa on erityisryhmien kuntosaliharjoitusvuoro. Harjoitusvuoroja voivat käyttää
Vantaalaisten vammaisjärjestöjen jäsenten tulee lunastaa harjoitusvuoroa varten 21 € kausimaksu kyseiselle harjoitusvuorolle sekä esittää henkilökunnalle järjestön voimassa oleva jäsenkortti maksun yhteydessä. Kausimaksu tulee olla suoritettuna ennen harjoittelun aloittamista. Asiakkaiden tulee huomioida, että lipunmyynnit ovat suljettuina lauantaisin harjoitusvuoron aikana. Kausimaksua ei voi lunastaa lipunmyynnistä lauantai-aamuisin vaan se tulee ostaa jo aiemmin.
Erityisryhmien kuntosalikortin omaavat henkilöt voivat harjoitella erityisryhmien kuntosalivuoroilla sekä yleisillä kuntosalin vapaaharjoitteluvuoroilla. Erityisryhmien kuntosalikortin myöntämiseksi on erilliset myöntämisperusteet . Asiakkaiden tulee huomioida, että lipunmyynnit ovat suljettuina lauantaisin harjoitusvuoron aikana. Erityisryhmien kuntosalikorttia ei voi ostaa lauantai-aamuisin vaan se tulee ostaa jo aiemmin.
Veteraanit voivat harjoitella erityisryhmien kuntosalivuorolla maksutta. Veteraanien tulee esittää KELA-kortin tunnus R, MR, leimattu sotaveteraanipassi tai liikuntapalveluista saatava veteraanikortti. Veteraanit voivat osallistua kaikkiin liikuntapalveluiden ohjattuihin liikuntaryhmiin maksutta. Myös uinti ja kuntosalin vapaaharjoittelukäyttö on maksutonta.
Lisätietoja kuntosaliharjoittelusta vapaaharjoitteluvuoroilla Myyrmäen kuntosali p. 09 8393 5538 (puhelinaikoina) Tikkurilan kuntosali p. 09 8392 3284 (puhelinaikoina) Erityisryhmien kuntosalivuorosta p. 09 8392 7012 / erityisliikunnan suunnittelija