Etusivu  > Liikunta ja ulkoilu  > Terveysliikunta  > Liikuntaneuvontaa terveysasemilla

Liikuntaneuvontaa terveysasemilla

Liikunta-apteekit

Liikunta-apteekki on terveysliikunnan neuvontapiste, johon terveysaseman henkilökunnalla on tarvittaessa mahdollisuus ohjata potilaitaan. Vantaan Liikunta-apteekit ovat saaneet alkunsa Korson Liikunta-apteekki -hankkeesta. Korson Liikunta-apteekki -hanke oli Vantaalla vuosina 2005–2006 toteutettu terveysliikuntahanke, jonka tavoitteena oli aktivoida Korson terveysaseman piiriin kuuluvia terveytensä kannalta riittämättömästi liikkuvia yli 40 -vuotiaita henkilöitä liikunnallisempaan suuntaan. Pilottihanke toteutettiin Korson terveysasemalla usean eri yhteistyötahon kanssa. Hanke käynnisti potilaiden aktivoimiseksi terveysasemalla toimivan liikuntaneuvontapisteen - Liikunta-apteekin - jonne terveysaseman henkilökunnalla oli mahdollista ohjata potilaita liikkumisreseptiä käyttäen tai suullisesti kehottaen. Hankkeen päätyttyä toiminta on vakiintunut terveysaseman ja liikuntapalveluiden väliseksi yhteistyömuodoksi. Keväällä 2009 Liikunta-apteekkitoiminta on laajentunut Tikkurilan ja Hakunilan terveysasemille. Liikunta-apteekit toimivat ko. terveysasemilla toistaiseksi. Toimipisteisiin voi lähettää asiakkaita myös kaupungin muilta terveysasemilta.

Liikunta-apteekit

  • Korson terveysasemalla
  • Hakunilan terveysasemalla
  • Tikkurilan terveysasemalla

Opastusta ja neuvontaa yli 40 -vuotiaille

Vantaan sosiaali- ja terveystoimen päätöksen mukaisesti terveyskeskuslääkärit ohjaavat tyypin 2 diabetesta sairastavia henkilöitä liikkumaan. Aktivoinnin apuvälineenä käytetään lääkärin kirjoittamaa liikkumisreseptiä. Liikunta-apteekkitoiminnan on tarkoitus tukea hoitohenkilökunnan antamaa liikuntaneuvontaa. Toiminnan tarkoituksena on muodostaa palveluketju, jossa terveysaseman henkilökunnan on antamansa liikuntaneuvonnan lisäksi mahdollista ohjata potilas liikunnanohjaajan luokse saamaan lisäneuvoja ja -opastusta omaehtoiseen liikuntaan.

Liikunta-apteekkitoiminta on erityisesti suunnattu yli 40 -vuotiaille, tyypin 2 diabetesta sairastavien henkilöiden liikuntaan aktivoimiseen. Toiminnan avulla pyritään aktivoimaan liikuntaan tottumattomia ja terveysliikunnan aloittamista harkitsevia henkilöitä kohti liikunnallisempaa elämäntapaa.

Ajanvaraus

Ajanvaraus vastaanotolle kyseisen terveysaseman ajanvarauksen kautta. Liikunnanohjaajan vastaanotolle pääsee ainoastaan henkilökunnan lähettämänä.

Liikuntaneuvonta perustuu terveysliikuntasuosituksiin

Liikuntaohjeiden ja neuvojen antaminen perustuu asiakkaan haastatteluun. Asiakas saa vastaanotolla henkilökohtaista opastusta ja neuvontaa terveysliikuntaan liittyvissä asioissa. Vastaanotolta on mahdollista saada myös jumppamateriaalia omatoimisen liikkumisen tueksi. Kyseessä on vapaa-ajan liikkumiseen aktivoimisesta yksinkertaisin keinoin. Liikuntaneuvontaa antavat kaupungin liikuntapalveluiden liikunnanohjaajat. Liikunta-apteekkitoimintaa ei tule sekoittaa fysioterapeuttien antamaa kuntoutukseen.

Seuranta

Asiakkaan käynti Liikunta-apteekissa kirjataan potilastietoihin. Potilaiden liikkumisen seuranta tapahtuu hoitohenkilökunnan kautta potilaan seuraavilla vastaanottokäynneillä.