<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Korson uimahallissa on määrättyinä torstai-iltapäivinä maahanmuuttajanaisten ja -tyttöjen uintivuoro klo 14.30–16.00.
Kevään 2012 uintivuorot: Tammikuu: 12.2. Helmikuu: 2.2. / 16.2. Maaliskuu: 1.3. / 15.3. Huhtikuu: 12.4. / 26.4. Toukokuu: 24.5. / 31.5. Sporttia kaikille -hankkeen puitteissa on tavoitteena käynnistää kevään aikana monikulttuurisia uimakouluja tytöille ja uimatoimintaa naisille. Lisätietoja Sporttia kaikille -hankkeesta p. 09 8392 9324.
Pukutiloihin pääsee klo 14.30. Uima-allastilasta on poistuttava viimeistään klo 16.
Uintivuorolla on naisvalvoja. Valvojan äkillisissä sairaustapauksissa uintivuoro perutaan.
Uintivuorolla noudatetaan uimahallin yleisiä sääntöjä ja ohjeita. Epäselvyyksien välttämiseksi uintivuorolla käyvien tulee tutustua uimahallien sääntöihin ennen vuorolle tuloa.
Koululaiset: 7–16 -vuotiaat koululaiset, jotka eivät kykene osallistumaan koulun kautta annettavaan uinninopetukseen luokkansa mukana, saavat syyskauden aikana 5 maksutonta uintikertaa. Muut uintikerrat ovat maksullisia uimahallin hinnaston mukaisesti. Kukin koululainen saa henkilökohtaisen uintikortin, jota vastaan voi käydä uimassa viisi (5) kertaa maksutta (koskee vain Vantaan kaupungin koulujen oppilaita). Mikäli kortti ei ole mukana tai siinä olleet maksuttomat uintikerrat on käytetty, peritään uintivuorosta normaali maksu.Opiskelijat: Opiskelijat, jotka eivät kykene käyttämään yleisiä uimahalleja uintien suorittamiseen, voivat käyttää Korson uintivuoroa. Vapaavalintaisten opintojen tai muiden vastaavien tuntien puitteissa voivat toisen asteen oppilaitosten (lukiot ja VARIA) oppilaat käydä maksutta itsenäisesti uimassa koululaisuintilipulla.Liikunnanopettaja / kurssin vastaava opettaja tilaa tarvittavan määrän uintilippuja liikuntapalveluista liikunnansuunnittelijalta p. 09 8392 3784 (koskee vain Vantaan kaupungin kouluissa opiskelevia). Ilman koululaisuintilippua uimahallin sisäänpääsymaksu hinnaston mukaisesti.Aikuiset:Aikuiset maksavat uimahallin sisäänpääsymaksun hinnaston mukaisesti. Perusteet alennuksiin on esitettävä maksun yhteydessä (esim. eläkelaiskortti tai työvoimatoimiston kortti).
Tiedot kaikista maksuista löytyvät uimahallien hinnastosta. Liikuntapalvelut pidättää oikeudet muutoksiin. Lisätietoja: p. 09 8392 7012.