Muutokset, seuranta ja arviointi

Seuranta ja arviointi

Oppisopimuksen seuranta ja arviointi tapahtuu sähköisenä arviointina kaksi kertaa vuodessa työnantajan sekä opiskelijan välisen kehityskeskustelun pohjalta.Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma (HOPS) ja siinä asetetut tavoitteet toimivat kehityskeskustelun pohjana. HOPSin sisältöä päivitetään ja tarkennetaan koko koulutuksen ajan.

Muutokset

Kaikista oppisopimuskoulutukseen liittyvistä muutoksista tulee neuvotella Aikuiskoulutus- ja oppisopimuspalveluiden kanssa, jonka jälkeen muutoksista tulee ilmoittaa kirjallisesti oppisopimuksen muutoslomakkeella. Oppisopimuksen muutoksiaovat esimerkiksi oppiajan lyhentäminen, henkilökohtaisen opiskeluohjelman muutokset, työpaikkaohjaajan vaihtuminen, osoitemuutokset sekä oppisopimuksen keskeyttäminen ja purkaminen.

Oppisopimuksen päätyttyä opiskelija ja työpaikkaohjaaja käyvät päättöarviointikeskustelun ja tekevät päättöarvioinnin sähköisesti. Päättöarviointi tehdään myös aina oppisopimuksen purkautuessa, jos koulutus on kestänyt yli 4 kk.

Päättöarvioinnin pohjalta Varian aikuiskoulutus- ja oppisopimuspalvelut antaa opiskelijalle todistuksen oppisopimuskoulutukseen osallistumisesta.