Vantaankosken koulu (luokat 3. - 9.)

Rehtori, puh. 8393 4893
Apulaisrehtori, puh 8393 4040
Vararehtori (alakoulu), puh. 050 312 4807
kotisivut: www.edu.vantaa.fi/vantaankoski

Koululla on 3 eri toimipistettä:

Yläkoulu: Luokat 7.-9., oppilaita noin 536. Opetusta on samassa pihapiirissä myös biologiapaviljonkirakennuksissa. Koulussa toimii kolme pienluokkaa.
Alakoulu: Luokat 3.-6., jotka toimivat osin yhdysluokkina. Oppilaita on yhteensä noin 90.
PAJA-luokat: Luokat 8.-9. Toimii Myyrmäessä omissa tiloissaan.

Toiminta-ajatus

Vantaankosken koulussa ohjataan yleissivistyksen, oppimisen ja elämänhallinnan kannalta tarpeellisiin tietoihin ja taitoihin sekä tuetaan ihmisenä kasvua. Koulu pyrkii luomaan turvallisen opiskeluympäristön, joka tukee itsetunnon, persoonallisuuden, luovuuden ja sosiaalisten taitojen kehittymistä.

Vantaankosken koulu on yhtenäinen peruskoulu, jossa toimivat luokat toisesta yhdeksänteen luokkaan. Koko kouluyksikkö on saanut nimensä vanhimman toimipisteen, Vantaankosken koulun mukaan, joka perustettiin vuonna 1955.

Alakoulun oppilaat tulevat pääosin Vantaanpuistosta. Yläluokille tulee oppilaita myös Ylästön, Kivistön, Kivimäen, Seutulan ja Veromiehen kouluista. Kodin ja koulun yhteistyötä toteutetaan järjestämällä vuosittain luokkakohtaisia vanhempainiltoja, arviointikeskusteluja sekä yhteisiä iltoja ajankohtaisista teemoista.

Kodin ja koulun yhteistyöpäivä pidetään johtokunnan päättämänä lauantaina, joka lukuvuonna 2010-2011 järjestetään huhtikuussa.

Opiskelu

Painotusalueita ovat luonnontieteet, matematiikka, kielet ja musiikki. Musiikkiluokkatoimintaa on luokilla 7.- 9. Koulussa tällä hetkellä opiskeltavat kielet ovat englanti, ruotsi, ranska, saksa ja espanja.

Yläkoulu: luokat 7-9
Isontammentie 15, 01730 Vantaa
Apulaisrehtori, puh. 8393 4040, 050 312 4806
Koulusihteeri, puh. 040-5018226, 83934894
Opettajat Yläkoulu, puh. 8393 4889
Biologiapaviljonki, puh. 8393 4245
Faksi 8393 4895
Kartta

Yläkoulu sijaitsee Hämeenlinnan moottoritien ja Kehä III:n tuntumassa. Vantaanjoki ja läheinen metsä tarjoavat hyvät mahdollisuudet käytännönläheiseen opiskeluun.

Musiikkiluokkatoiminnalla on yläkoulussa pitkät perinteet. Muita painotusalueita ovat mm. luonnontieteet ja matematiikka. Syventävän matematiikan voi valita 8. luokalta alkaen, jolloin oppilaan opiskeluohjelmaan tulee kaksi lisäkurssia matematiikkaa. Yhteisinä aihekokonaisuuksina ovat elämäntaitajakurssi 8. luokalla sekä ympäristökurssi 9. luokalla.

Alakoulu: luokat 2-6
Isontammentie 17, 01730 Vantaa
Vararehtori, puh. 050 312 4807
Koulusihteeri, puh. 040-5018226
Opettajat alakoulu, puh. 8393 4821
Faksi 8393 4004

Alakoulu sijaitsee Länsi-Vantaan kulttuuriseudulla Hämeenlinnantien ja Kehä-III:n kainalossa. Vantaankosken alue on vanhaa ja arvokasta kulttuuriseutua, jonka miljööseen kuuluvat niin maaseutukulttuuri kuin luonnonvaraiset metsätkin.

Kodin ja koulun yhteistyö muodostuu molemminpuolisesta yhteydenpidosta, tiiviistä tiedotuksesta, vanhempainilloista ja arviointikeskusteluista. Yhteistoiminta-päivänä kutsutaan oppilaiden vanhemmat mukaan koulutoimintaan.

PAJA-luokat
Liesitori 1 A, 01600 Vantaa
puh. 09 8393 5121, 050 3121914

PAJA-luokan toiminta perustuu yksilön opettamiseen, ohjaamiseen ja kasvatukseen. Työmenetelminä painotetaan erityiskasvatusta ja verkostotyötä. PAJA-luokan keinoihin kuuluu yksilön ja lähiverkoston tuntemus. Luokassa työskentelee opettaja ja avustaja. Kodin ja koulun välisellä yhteistyöllä autetaan ja toisaalta vastuutetaan huoltajia kasvatuksessa. Nuoren elämän läpinäkyvyys on tärkeää viranomaistyössä. Kaikki toimijat pyrkivät yhteiseen päämäärään.

Nuorten kanssa toimittaessa oppilaalta vaaditaan myös heikoimmilta osa-alueilta. Oppilailla on läsnäolopakko. Myös aikuinen on aina läsnä. Oppilaan ollessa poissa ollaan välittömästi yhteydessä huoltajiin. Huoltajia tavataan säännöllisesti ja tapaamisilla luodaan yhteiset pelisäännöt.

PAJA-luokan tavoitteena on nuorten ja perheiden itsetunnon kohottaminen ja päivittäisen toimintakyvyn parantaminen, kierteiden katkaisu kovemmilla interventioilla yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa sekä jatko-opintoihin pääseminen ja siellä pärjääminen.