<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Lukioissa erityistä tukea tarvitsevat ne opiskelijat, joiden opiskelun edellytykset ovat heikentyneet vamman, sairauden tai toimintavajavuuden vuoksi tai jotka tarvitsevat tukea mielenterveydellisiin, sosiaalisiin tai elämäntilanteeseen liittyen.
Lukioissa toimii kaksi yhteistä erityisopettajaa, kaksi lukiopsykologia ja lukiot saavat myös kuraattoripalveluita. Kaikissa vantaalaisissa lukioissa toimii säännöllisesti kokoontuva moniammatillinen opiskelijahuoltoryhmä, jonka tavoitteena on edistää opiskelijoiden ja kouluyhteisön hyvinvointia ja auttaa opiskelijoita, joilla on ongelmia opintojen tai muiden koulunkäyntiin liittyvien asioiden kanssa.
Opiskelijan opiskelu voidaan järjestää osittain toisin kuin lukiolaissa ja -asetuksessa sekä lukion opetussuunnitelmassa määrätään. Erityisjärjestelyitä tarvitsevien opiskelijoiden oppimistilanteet ja kokeet järjestetään siten, että opiskelijan yksilölliset tarpeet otetaan huomioon. Vantaan lukioissa kullekin erityistä tukea tarvitsevalle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen suunnitelma opetuksessa ja opiskelussa tarvittavista erityisjärjestelyistä.
Luku- ja kirjoitushäiriöt otetaan huomioon ylioppilaskirjoituksissa ylioppilastutkintolautakunnan ohjeiden mukaisesti. Opiskelijahuoltoryhmä arvioi tarvittavat erityisjärjestelyt asiantuntijalausuntojen perusteella.
Vantaalla on laadittu lukioiden yhteinen erityisen tuen suunnitelma. Suunnitelmassa linjataan opiskelun erityisen tuen järjestämistä Vantaan suomenkielisissä päivälukioissa. Erityisen tuen suunnitelman mukaan jokaisessa lukiossa laaditaan rehtorin ohjaamana lukuvuotta varten suunnitelma, jossa määritellään seuraavat asiat:
Oppilaitoskohtaiset toimintasuunnitelmat oppimisvaikeuksien tunnistamiseksi, erityisen tuen tarpeen arvioimiseksi ja tukimuotojen tarjoamiseksi esitellään lukioiden lukuvuosisuunnitelmissa.
Oppilaitokset laativat opetussuunnitelmatyön yhteydessä suunnitelman opiskelijahuollon toteuttamisesta yhteistyössä kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa. Kunkin oppilaitoksen opetussuunnitelmassa määritellään, miten erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden opetus- ja tukitoimet järjestetään.
Syyslukukauden alussa järjestetään kaikille opettajille infotilaisuus, jossa esitellään erityisopettajan ja yhteysopettajan toimenkuva ja tuodaan esille aineenopettajien, opinto-ohjaajien ja ryhmänohjaajien merkitys erityisopettajan yhteistyökumppaneina.
Opiskelijahuollon ja erityisen tuen asiantuntijoiden (lukiopsykologi, erityisopettaja, kuraattori, terveydenhoitaja, opinto-ohjaaja, ryhmänohjaaja) perustyötä tarkennetaan työyhteisöissä.
Vantaan sivistystoimi ja oppilaitokset huolehtivat siitä, että kaikilla opettajilla on perustiedot yleisimmistä oppimiseen vaikuttavista tekijöistä, opiskelijan tarvitsemista tukitoimista sekä riittävät valmiudet ottaa ne huomioon opetuksessaan. Henkilöstölle järjestetään koulutustilaisuuksia erityisen tuen tarpeessa olevien opiskelijoiden tunnistamiseksi.