<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Avoimet päiväkodit on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille ja heitä kotona hoitaville vanhemmille tai hoitajille. Toiminta on maksutonta eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Avoimen päiväkodin toiminta perustuu aktiiviseen yhdessäoloon, jossa vanhemmat huolehtivat lapsistaan. Toiminnan sisältö muotoutuu vanhempien esittämien toiveiden pohjalta ja henkilökunnan kanssa yhdessä toteuttaen. Toiminta sisältää vapaata yhdessäoloa ja leikkimistä sekä esimerkiksi taito- ja taideaiheita, musiikkia, liikuntaa ja retkiä. Paikan päällä on nähtävillä tarkempi viikko- ja kuukausiohjelma siitä, mitä kulloinkin avoimen päiväkodin ohjelmassa on luvassa. Vanhemmilla on myös mahdollisuus saada tukea ja keskustella kasvatuksesta, lapsen kehityksestä ja lapsiperheen arjesta.
Avoimen päiväkodin yhteydessä voi toimia maksullisia kerhoja. Lisätietoja toiminnasta saat soittamalla toiminnan järjestäjille.
Majakan avoin päiväkoti Maalinauhantie 7, 01280 VantaaKeihäspuiston toimintayksikkö
Pikku-Hevon avoin päiväkoti Hiirakkokuja 4, 01200 VantaaSuitsikujan toimintayksikkö
Illenpihan avoin päiväkoti Illenpiha 6, 01520 VantaaIllenpihan toimintayksikkö Kantarellin avoin päiväkoti Husaaritie 1 C, 01700 VantaaHusaaritien toimintayksikkö
Karhunkolon avoin päiväkoti Ollaksentie 29 A, 01690 VantaaOllaksen toimintayksikkö
Ulrikan avoin päiväkoti Sairaalakatu 4, 01400 VantaaUlrikan toimintayksikkö
Niittyvillan avoin päiväkoti Lammaslammentie 3, 01710 Vantaa Variston toimintayksikkö Soittorasian avoin päiväkoti Raiviosuonmäki 2 F, 01620 VantaaRaikupolun toimintayksikkö
Vaskikellon avoin päiväkoti Ojahaantie 1, 01600 Vantaa Raikupolun toimintayksikkö
Ukko-Pekan avoin päiväkoti Asematie 3 , 01300 VantaaVeturipolun toimintayksikkö
Kuntalaiset voivat myös varata avoimen päiväkotitoiminnan tiloja yksityiskäyttöön. Varaaminen tapahtuu WebTimmin kautta.
Esitteet ja oppaat: Avoimet varhaiskasvatuspalvelut