Etusivu  > Opetus ja kasvatus  > Päivähoito  > Kasvun ja oppimisen tuki

Lapsen kasvun ja oppimisen tukeminen

Varhaiskasvatuksen lähtökohtana on kaikille lapsille yhteinen ja yhtäläinen laadukas varhaiskasvatus, jonka sisällä lasten erilaisiin tuen tarpeisiin vastataan monipuolisesti. Laadukas varhaiskasvatus takaa jokaiselle lapselle kasvua ja kehitystä tukevan perustan.
Lapsen tukeminen varhaiskasvatuksessa jaotellaan kasvun ja oppimisen tuen yleiseksi, tehostetuksi tai erityiseksi tueksi. Tukemisen lähtökohtana on vanhempien ja kasvatushenkilöstön yhdessä tehdyt havainnot lapsen kasvusta, kehityksestä ja oppimisesta. Tuen tarvetta arvioidaan säännöllisesti vanhempien ja henkilöstön yhteistyönä.

Tuen perustana ovat yhdessä kodin kanssa sovitut tavoitteet, jotka tukevat lapsen kokonaisvaltaista kasvua. Tarvittaessa tuki suunnitellaan ja toteutetaan moniammatillisena yhteistyönä. Tuen järjestämisen lähtökohtana ovat lapsen vahvuudet ja oppimis- ja kehitystarpeet. Lapsen tuen tarve voi vaihdella tilapäisestä jatkuvaan ja vähäisestä vahvempaan.

Lapsen näkökulmasta on tärkeää, että tuen tarve tunnistetaan mahdollisimman varhain ja lapselle järjestetään hänen kasvuaan, kehitystään ja oppimistaan edistävä varhaiskasvatusympäristö sekä mahdollinen muu tarvittava tuki heti tuen tarpeen ilmettyä. Mitä aikaisemmin lapsi saa tarvitsemaansa tukea, sitä paremmin voidaan välttää vaikeuksien lisääntyminen. Huomiota kiinnitetään kasvun ja oppimisen esteiden ja oppimisvaikeuksien varhaiseen tunnistamiseen.

Konsultoiva erityislastentarhanopettaja tukee ja ohjaa

Lapsen tuen tarvetta koskevista asioista vastaavat päivähoidon henkilöstön lisäksi konsultoivat erityislastentarhanopettajat. Konsultoiva erityislastentarhanopettaja (KELTO) on kasvun ja oppimisen tuen asiantuntija, jonka tehtävänä on ohjata ja opastaa päivähoidon henkilöstöä ja vanhempia lapsen tuen tarpeeseen liittyvissä asioissa. Konsultoiva erityislastentarhanopettaja osallistuu lasten tuen tarpeen arviointiin, tutkimuksiin ohjaukseen sekä tuen suunnitteluun ja seurantaan yhteistyössä vanhempien kanssa.

Konsultoivat erityislastentarhanopettajat antavat kasvun ja oppimisen tukeen liittyvää neuvontaa ja ohjausta. Jos lapsen tuen tarve on tiedossa päivähoitopaikkaa haettaessa, toivotaan vanhempien olevan yhteydessä oman alueen konsultoivaan erityislastentarhanopettajaan. Konsultoivien erityislastentarhanopettajien yhteystiedot löytyvät sivun alalaidasta.

Varhaiskasvatuksen pedagogiset ja rakenteelliset tukitoimet

Kasvun ja oppimisen tuki varhaiskasvatuksessa toteutuu mahdollisimman pitkälle lapsen kotia lähellä olevassa päiväkodissa tai perhepäivähoidossa. Päivähoidon hoito- ja kasvatushenkilöstö tukee suunnitelmallisesti lapsen kasvua ja oppimista käyttäen monipuolisesti erilaisia menetelmiä ja välineitä sekä muokaten oppimis- ja kasvuympäristöä lasten yksilöllisiä tarpeita ja vahvuuksia tukevaksi.

Lapsen kasvun ja oppimisen rakenteelliset tukitoimet ovat harkinnanvaraisia ja ne järjestetään ensisijaisesti lapsen omassa ryhmässä esimerkiksi lapsiryhmän kokoa pienentämällä tai ryhmän avuksi voidaan palkata lisähenkilökuntaa, esimerkiksi resurssierityislastentarhanopettaja (RELTO) tai avustaja. Joissakin päiväkodeissa on integroituja erityisryhmiä, jolloin osa hoitopaikoista on varattu tukea tarvitseville lapsille ja erityisryhmiä, jolloin kaikki ryhmän paikat on varattu tukea tarvitseville lapsille. Integroidussa erityisryhmässä on 12 lasta ja ryhmässä työskentelee erityislastentarhanopettaja, lastentarhanopettaja ja lastenhoitaja

Vantaalla on lisäksi vaikeavammaisille lapsille suunnattu erityisryhmä Hiekkaharjun päiväkodissa, Hiekkaharjuntie 12, 01300 Vantaa, p. 09 83924445
Hiekkaharjun toimintayksikkö

Kaksi allergiapäiväkotia
Kivimäen päiväkoti, Lintukallionkuja 9 A, 01620 Vantaa p. 09 83934791
Lintukallion toimintayksikkö

Ruokopillin päiväkoti, Viljo Sohkasen katu 10, 01370 Vantaa, p. 09 83923934
Ruokopillin toimintayksikkö