<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Vantaan avoimessa varhaiskasvatuksessa järjestetään kotihoidossa oleville 2,5 - 5 -vuotiaille lapsille kerhotoimintaa. Kerhojen toiminta on tavoitteellista ja se suunnitellaan etukäteen. Lapsilla on mahdollisuus osallistua ohjattuun toimintaan. Keskeistä on toisten lasten kanssa leikkiminen ja oppiminen toimimaan yhdessä liikkuen, laulaen, leikkien ja askarrellen. Lapsille laaditaan yhteistyössä vanhempien kanssa kerholapsen varhaiskasvatussuunnitelma. Kerhoja on eri puolilla Vantaata asukaspuistojen, avoimien päiväkotien tai päiväkotien yhteydessä. Osa kerhoista kokoontuu aamupäivisin ja osa iltapäivisin 2-3- kertaa viikossa. Päivittäinen toiminta-aika on 2-3 tuntia lapsen iästä riippuen.
Kerhotoiminnasta maksetaan kiinteä kuukausimaksu, jonka laskentaperusteena on 1,20 euroa/tunti. Elokuun maksu on keskimäärin puolet kuukauden maksusta. Kerhotoimintaan osallistuminen ei estä huoltajaa saamasta Lasten kotihoidon tukea.
Ensi syksynä 14.8.2012 käynnistyviin kerhoihin haetaan 27.4.2012 mennessä. Kerhoon haetaan päivähoitohakemuksella, jonka saa kerhosta, asukaspuistosta tai päiväkodista ja jonne sen voi myös palauttaa. Kerhojen toimintavuosi päättyy 31.5.2013. Kerhoilla on syys-, joulu-ja hiihtoloma esiopetuksen ja koulujen työaikojen mukaan.
Hakemuksen voi täyttää ja lähettää sähköisesti joko verkkopankkitunnistautumista tai sähköistä henkilökorttia käyttäen. Kerhopäätöksen voi saada myös sähköisesti asiointitilille. Lue lisää asiointitilistä,
Päivähoitohakemuksenpdf, 101 kb voi myös täyttää ja tulostaa, jolloin hakemus palautetaan kerhoon, asukaspuistoon tai päiväkotiin.
Toimintavuoden aikana vapautuvia kerhopaikkoja voi hakea ympäri vuoden. Kerho aloittaa, mikäli hakijoita on riittävästi
Lisätietoja Vantaan kaupungin sivuilta osoitteesta:www.vantaa.fi/opetus ja kasvatus/päivähoito/asukaspuistot, avoimet päiväkodit, kerhot ja lasten hoitoapupalvelu/ sekä päiväkodeista.
Kerhot suuralueittainpdf, 26 kbPäivähoitohakemuspdf, 101 kb
Esitteet ja oppaat: Avoimet varhaiskasvatuspalvelut