<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Päiväkotien, koulujen, oppilaitosten ja Pointin liikuntatilojen hakuaika päättyi 29.2.2012. Vuorojen jakotyö on parhaillaan käynnissä. Vuoropäätökset valmistuvat ennen juhannusta. Vapaiksi jääneitä ja peruttuja vuoroja voi hakea heti päätösten teon jälkeen 1.8.2012 asti.
Toimintakausi 1.9. - 15.5. sisältää myös pyhäpäivät ja koululaisten loma-ajat, mikäli päiväkoti/koulu/oppilaitos ei ole niitä erikseen sulkenut WebTimmin varauskalenterista. Saapuneet tilapäisvuorohakemukset hyväksytään ennen vakiovuorojen myöntämistä. Mikäli vakiovuorot on jo päätetty, tilapäiskäyttövuoroa hakevan tulee sopia vakiovuoron saaneen kanssa vuoron peruutuksesta, jotta tila vapautuu haettavaksi.
Kesävuoroja 2012 voi hakea kesä- ja elokuuksi niistä tiloista, joiden varauskalenterissa ei ole rajoituksia tai varauksia.
Liikuntayhdistysten yhdyshenkilöt hakevat kaikki tarvittavat vuorot siten, että jokaiselle ryhmälle haetaan oma vuoro, jonka pituus on enintään 2 tuntia. Hakekaa vain välttämättömimmät käyttövuorot, lisävuoroja voi hakea syksyllä peruutusvuorojen haussa. Hakekaa tarvitsemanne toimintakausi yhdellä hakemuksella 1.9.2012 - 15.5.2013 väliseltä ajalta, ei syys- ja kevätkautta erikseen. Lähtökohtaisesti ajat liikuntatiloihin jaetaan lajin mukaan seuraavasti
- sähly, jumppa 1h
- jalkapallo, futsal, koripallo 1 - 1,5h
- lentopallo 1,5h
Jos tarkkaa käyttäjäryhmää (esim. pojat –05) ei vielä tiedetä, hakemukseen voi merkitä käyttäjäryhmäksi alle 18v, 2/3 alle 18v tai aikuisten vuoro. Hakemuksen lisätiedoissa on hyvä ilmoittaa vaihtoehtoiset tilat ja ajat, jos haettavaa vuoroa ei voida myöntää. Tarkistakaa hakemus huolellisesti ennen sen lähettämistä, maksut määräytyvät hakemuksen tietojen perusteella. Ennen hakemuksen tekoa kannattaa tarkistaa vapaana olevat ajat WebTimmistä. Aikuisopistolle ja taiteen perusopetusta antaville tahoille on jo myönnetty vakiovuorot ja ne ovat näkyvillä WebTimmin varauskalenterissa.
- koulutiloista: helena.savin(at)vantaa.fi,puh. 050 314 5153
- päiväkotien tiloista päiväkotien johtajilta www.vantaa.fi/paivahoito
Liikuntatilojen hakuohjepdf, 99 kb
Kirjaudu sisään WebTimmiin
Selaile liikuntatiloja kirjautumatta