Etusivu  > Opetus ja kasvatus  > Sivistystoimi  > Kehittämishankkeet  > Reissuvihkosta dialogiin -verkostohanke

Reissuvihkosta dialogiin -verkostohanke

Reissuvihkosta dialogiin -hankkeen (2011-2012) tavoitteena on, että kouluilla on käytössään kodin ja koulun yhteistyön toimintamalleja, jotka edistävät kasvatuskumppanuutta. Hankkeen verkostoon kuuluvat Vantaan kaupunki, Nurmijärven kunta, Suomen Vanhempainliitto ja Turun yliopisto. Hankkeen rahoittaa Opetushallitus. Se on osa yleisen, tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoimintaa (Kelpo).

Oppilaan, opettajan ja vanhemman kohtaaminen
Reissuvihkosta dialogiin -hankkeessa kiinnitetään huomiota oppilaan, opettajan ja vanhempien kohtaamiseen. Tavoitteena on kehittää ja kokeilla kodin ja koulun yhteistyöhön luontevia ja kaikki osapuolet huomioivia toimintamalleja.

Toimintamallien kehittäminen
Hankkeessa kehitettävät mallit ovat pääosin koulujen ideoimia. Ne sijoittuvat perusopetuksen eri vaiheisiin. Tarkasteltavina ovat opettajan, oppilaan ja perheen välinen vuorovaikutus, mutta myös yhteisöllinen kodin ja koulun yhteistyö.

Vanhemmille tietoa oppimisen tukimuodoista
Oppilaalla on oikeus saada koulunkäyntiinsä tukea. Vanhemmat tarvitsevat tietoa koululla saatavilla olevista tukimuodoista, jotta he osaavat tarvittaessa pyytää tukea lapselleen. Hanke on mukana järjestämässä vanhempainiltoja tuen kolmiportaisuudesta ja tuottamassa siitä esitemateriaalia eri kielillä

Opettajille koulutusta
Opettaja on avainasemassa siinä, miten keskustelu vanhempien ja opettajien kesken sujuu. Hankkeen työpajoissa ja koulutuksissa painottuvat dialogiset menetelmät, eli yhteisen näkemyksen luomisen merkitys, kuunteleminen ja avoin keskustelu.

Kodin ja koulun yhteistyön tutkiminen
Vanhempien luottamuksella omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa on merkitystä. Koulu voi rohkaista vanhempia tekemään yhteistyötä oman lapsensa asioissa ja yhteisöllisellä tasolla. Hankkeessa tutkitaan vanhempien kokemuksia lapsen tukemisesta koulunkäynnissä. Kyselyn toteuttaa Turun Yliopiston oppimisen tutkimuskeskus.

Yhteystiedot
NIina Lång

projektipäällikkö
(etunimi.sukunimi(at)vantaa.fi)
p. 050 312 1675

Sivistystoimi
Asematie 6 A
01300 Vantaa