<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Erityisopettaja Sirpa Kohtanen on työskennellyt Vantaan kaupungilla parikymmentä vuotta, suurimman osan ajasta nykyisessä tehtävässään. Helmikuun ensimmäisen päivän aamun Kohtanen istui Simonkylän koulun oppilashuoltoryhmän kokouksessa. Ennätti hän kolmen tunnin palaverin aikana rentoutua hetken teemukin ääressäkin.
- Kokemukseni ovat myönteisiä. Työyhteisöt ovat hyviä, ja olen viihtynyt työkavereiden keskuudessa. Vaikka erityisopettajan työ on haastavaa, työyhteisö tukee työskentelyä. En ole miettinyt sitä, että menisin Espooseen tai Helsinkiin töihin. En harkinnut työpaikan vaihtamista silloinkaan, kun oli niitä lomautuksia.
- Olen osa-aikainen erityisopettaja ja opetan pääsääntöisesti viitos- ja kuutosluokkalaisia, joiden lisäksi on jonkin verran seiskaluokkalaisia. Oppilas on joko yksin tai pienessä, enimmillään kuuden oppilaan ryhmässä. Perusongelmat liittyvät lukemiseen, kirjoittamiseen ja matematiikkaan. Työhöni liittyy myös oppilashuoltoryhmän kokoukset, perhepalavereita ja yhteistyö muiden opettajien kanssa.
- Se, että opetussuunnitelmia uusitaan jatkuvasti, aiheuttaa välillä tunteen, ettei niitä saada oikeasti työvälineiksi, mutta se on tietenkin myös valtakunnallinen ongelma. Liian suuret oppilasryhmät on suurin ongelma, ja se näkyy tässä työssä. Erityisopetuksen tarve on sitä suurempi, mitä suuremmat ovat oppilasryhmät, koska heikoimmat jäävät jalkoihin isoissa ryhmissä.
- Palkitsevinta on nähdä, että oppilas oivaltaa, ymmärtää ja oppii. Se näkyy suoraan opetustilanteessa. Tämä työ on tietenkin pitkäjänteistä. Kaikkia asioita ei ymmärrä heti, vaan ymmärtäminen saattaa kestää pidempään. Mutta sitten kun sen aika tulee, tuntee saaneensa jotain aikaiseksi.
- Suurin haaste on se, että viitos- ja kuutosluokkalaisia tuetaan myös yläkoulussa; että tieto heidän oppimisvaikeuksistaan siirtyy yläkouluihin. Simonkylän koulun oppilaat ovat onnellisessa asemassa, ettei heidän tarvitse vaihtaa koulua kuudennen luokan jälkeen. Onhan tämä silti aika hektistä työtä, koska oppilaat vaihtuvat tiheään.
Janne Koivisto verkkotoimittaja