Aluetoimikunta liittyi HakuVerkkoon
Hakunilan aluetoimikunta avasi kokouksensa tiedotusosuuden asukkaille eilisessä kokouksessaan. Aluetoimikunta on mukana World Design Capital -vuoden HakuVerkko-hankkeessa, jonka yhtenä tavoitteena on aktivoida asukkaita mukaan aluetoimikuntatyöhön. Hankkeessa käytetään palvelumuotoilun työkaluja tuomaan keskusteluissaesiin tiedostamattomiakin tarpeita.
Aluetoimikunnan kokouksen asukasosuudessa pohdittiin mm. aluetoimikuntatyön kehittämistä ja Hakunilan keskustasuunnitelmien etenemistä. Toimikunta päätti perustaa jo olemassa olevien turvallisuus-, tapahtuma-, viihtyisyys- ja senioriteemaryhmien lisäksi kaupunkipolkuryhmän, joka alkaa asukkaiden kanssa keräämään tietoa Hakunilan suuralueen nähtävyyksistä ja muokkaamaan niiden välille kaupunkipolkuja.
Kartanon joulu on tärkeä tapahtuma alueella
Aluetoimikunta varata lisää 600 euroa Kartanon joulu -tapahtuman järjestämiseen. Tapahtuma pidetään Håkansbölen kartanolla 11.12. Edellisvuoden mukaan tapahtuma alkaaHakunilan kirkolta joulupuuron ja perhemessun merkeissä ja jatkuu kartanolla klo 16 asti. Toimikunta on varannut jo aiemmin tapahtumaan 500 euroa.
Aluerahaa joulujuhlaan jaliikuntatapahtumaan
Aluetoimikunta myönsi 200 euroa 10.12. Ystävän kammarilla järjestettävään Hakunilan mielenterveysseuran joulujuhlaan sekä 650 euroa jo 1.10. olleeseen NMKY:nliikuntatapahtumaan. Kaikki aluetoimikunnan tukemat tapahtumat ovat kaikille avoimia ja ilmaisia.
Esityslistat ja pöytäkirjat netissä:
http://192.49.193.12/ktweb/
Lisätietoja tiedotusvälineille:
Aluekoordinaattori Liisa Juustila
050 314 5123