Aluetoimikunta toivoo yhdistyksille tiloja
Aviapoliksen aluetoimikunta otti kokouksessaan kantaa sen puolesta, että Pakkalassa Lustikullan mäellä sijaitseva kaupungin omistama kiinteistö saataisiin järjestöjen käyttöön. Tällä hetkellä talo on tyhjillään. Aluetoimikunta kuuli kokouksessaan Aviapartio ry:n edustajia asiasta. Myös muut alueen järjestöt ovat kertoneet aluetoimikunnalle tilatarpeistaan.
Järjestöjen mukaan talo voitaisiin ottaa käyttöön ilman suurta saneerausta ja järjestöt voisivat itse vastata sen hallinnoinnista ja siivouksesta. Näin ollen kaupungille ei aiheutuisi talon käyttöönotosta merkittäviä kustannuksia. Kyseinen talo soveltuisi erinomaisesti esimerkiksi partiolaisten toimintaan. Talo voisi palvella useita alueen järjestöjä, ja sen käyttöä hallinnoimaan on lupautunut Aviapartio ry.
Aluerahalla liikunnan iloa ja valokuvataidetta
Aviapoliksen aluetoimikunta myönsi Vantaan fotokerho ry:lle 459,90 euroa aluerahaa Pakkalan Point- talossa järjestettyyn valokuvanäyttelyyn. Valokuvia on päässyt ihailemaan Koko kylän puurojuhla -tapahtumasta 27.11. lähtien.
Elise Vantaa ry sai 1350 euroa aluerahaa Iloa liikunnasta -tapahtuman järjestämiseen 15.1.2012 Vantaan kansainvälisellä koululla ja Y.E.S. -päiväkodin salissa. Tapahtumassa kokeillaan erilaisia liikuntalajeja ja innostetaan eri ikäisiä asukkaita liikkumaan. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Y.E.S- päiväkodin vanhempainyhdistykselle myönnettiin 210 euroa aluerahaa Point-talossa 8.2.2012 järjestettävään luentotilaisuuteen. Luentotilaisuuden aiheena on englanninkielen oppiminen ja kehittäminen perheissä, joiden kotikieli ei ole englanti. Tilaisuus on avoin kaikille ja sinne on vapaa pääsy.
Aviapoliksen aluetoimikunnan seuraava kokous pidetään 29.2.2011.
Esityslistat ja pöytäkirjat netissä:
http://192.49.193.12/ktweb/
Lisätietoja tiedotusvälineille:
Aluekoordinaattori Säde Pitkänen, 050 314 5448
Aluekoordinaattori Ella Tanskanen, 050 314 5124
Aviapoliksen aluetoimikunnan puheenjohtaja
Säde Tahvanainen,040 747 6663