<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Aviapoliksen suuralue sijaitsee keskellä Vantaata. Alueseen kuuluu kuusi kaupunginosaa: Ylästö, Viinikkala, Tammisto, Pakkala, Veromies ja Lentokenttä. Aviapoliksessa asui vuoden 2011 alussa 16 447 asukasta.
Aviapolis on kehittynyt asuinalueena merkittävästi 2000-luvulla. Uusia asuntoja on viime vuosina valmistunut Kartanonkoskelle, Ylästöön, Tammistoon ja Pakkalaan. Asumismuodot vaihtelevat pientaloista kerrostaloihin.
Suuralueella sijaitsee laajoja logistiikka- ja kauppa-alueita. Alueelta löytyy mm. Pohjoismaiden toiseksi suurin kauppakeskus Jumbo, kauppakeskuksen viereen rakennettu viihdekeskus Flamingo sekä Valimotien varrelta lukuisia erikoisliikkeitä. Kehäradan valmistumisen myötä liikenneyhteydet paranevat huomattavasti.
26.4.2012
11.4.2012
1.3.2012
2.12.2011
13.6.2011
Aluetoimikunta
Asukastilaisuudet
Järjestöt
Kaavoitus ja maankäyttö
Puistot ja viheralueet
Liikunta- ja ulkoilupaikat
Palvelutalot
Pakkalan nuorisotila
Pointin kirjasto
Äitiys- ja lastenneuvolat
Perhe- ja nuorisoneuvolat
Aviapolis-kehitysryhmä