<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Koivukylän suuralueeseen kuuluu kuusi kaupunginosaa: Koivukylä, Ilola, Asola, Rekola, Havukoski ja Päiväkumpu. Suuralueen asukasluku vuoden 2011 alussa oli 25 257. Koivukylän suuralue on pitkälti asuinaluetta. Koivukylän systemaattisempi rakentaminen alkoi 1970-luvulla, jolloin alueelle valmistui enemmän asuntoja kuin muina vuosikymmeninä. Ennen 1970-lukua alueen maisemaa hallitsivat pientalot, mutta siitä seuraavina vuosikymmeninä rinnalle alkoi valmistua kerrostaloja. Nykyisistä asunnoista yli puolet sijaitsee kerrostaloissa. Suuralueen eteläosassa sijaitsi historiallinen Hanabölen kylä, jonka rakennukset, tiet ja pellot yhdessä alueen läpi virtaavan Keravanjoen kanssa muodostavat Hanabölen kultuurimaiseman. Pohjoisessa puolestaan sijaitsevat luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeät alueet, Kymäojan metsä ja Simonsillan korpi.
10.2.2012
18.11.2011
26.9.2011
13.6.2011
Ei tapahtumia.
Aluetoimikunta
Asukastilaisuudet
Järjestöt
Kaavoitus ja maankäyttö
Puistot ja viheralueet
Liikunta- ja ulkoilupaikat
Koivukylän terveysasema
Sosiaaliasemat
Palvelutalot
Seniorien päivätoiminta
Koivukylän kirjasto
Kafnetti
Tuulikontti