Asukasfoorumi Hakunilassa 2010

asukasfoorumi_hakunila_asukkaita

Nelisenkymmentä asukasta keskusteli kaupungin ylimmän johdon kanssa Hakunilan asukasfoorumissa tiistaina Sotungin koululla. Trubaduuri Matti Kuronen oli Sottungsbyn kunniaksi tehnyt Vantaan lauluunsa säkeistön myös ruotsiksi.

Kaupungin valtuuston puheenjohtaja Antti Lindtman kehotti asukkaita ottamaan kadulla virkamiehiä hihasta kiinni.
- Asukasfoorumeissa on hyvä jutella virkamiesten kanssa, mutta kyllä kaikkia virkamiehiä voi lähestyä muulloinkin.

Vapaa-ajan ja asukaspalveluiden toimialan johtaja Heidi Nygren muistutti, että vaikka tämä tilaisuus on tällä erää syksyn viimeinen, niin tavoitteena on keväällä jatkaa foorumeita uusilla alueilla.
- Tavoitteena luoda suora kanava asukkaiden ja kaupungin työntekijöiden välille. Vantaalaisen kotikaupunki-identiteetin vahvistaminen tärkeintä meille nyt.
- Minusta Vantaa on nopea ja notkea. Identiteetti muodostuu suhteessa toisiin. Identiteetti on kuva itsestä ja se määritellään itse. Imagon määrittelevät muut. Tärkeä on, että voimme itse olla ylpeitä siitä, että olemme vantaalaisia.

Vuokralääkäreillä tehdään parempi maine terveyskeskukselle

Hakunilan terveyskeskuksen tilanne puhutti asukkaita. Hakunilalaiset ovat huolissaan palveluiden tason säilymisestä ja siitä mitä ongelmia vuokralääkärien käyttö tuo tullessaan. Apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen kertoi, että tilanne on ollut Hakunilassa kriittinen jo kaksikymmentä vuotta.
- Nyt ajatellaan asukkaan parasta ja saadaan vuoraamalla hyviä lääkäreitä sekä lyhennetään lääkärille pääsyaikaa. Täällä ei ole mitään erityisiä ongelmia, mistä tämä lääkärien puute johtuu. Täällä on eloisaa elämää. Jostain vaan on muodostunut sellainen myytti, että tämä olisi vaikea alue. Tämä kaupunkilegenda pitää saada tapettua.

Kaupunginjohtaja Juhani Paajanenkin ihmetteli, mistä tällainen maine on saanut alkunsa.
- Hakunila-päivän tapahtumat ovat loistavia tapahtumia, yhteisöllisyys toimii. Porttipuiston suuntaan kun aletaan panna uudistuksia nopeasti liikkeelle, niin alueen arvostus kyllä kasvaa.

Asukasfoorumi_Hakunila_johtoa

Lurahteleeko Vantaalta

Vantaan Energia on lähettänyt tulevan jätevoimalan lähinaapureille kutsun asukastilaisuuteen. Asukkaat peräsivätkin laajempia asukastilaisuuksia, jotta kaikki voisivat saada huolensa kuuluville. Eniten huolettaa nyt se, että sairaalajätettäkin suunnitellaan poltettavaksi jätevoimalassa.

Kaupunginjohtaja kertoi, että nyt sairaalajätettä poltetaan keskellä Meilahtea.
- Nykyään on hyvin kehittyneitä systeemejä. Normaalijätteessäkin on aina tiettyjä eriä, jotka nykyiset puhdistuslaitteet pystyy eliminoimaan. Ihmisille ei tule vaaraa. Tätä valvoo EU:n tarkat direktiivit.

Glykolin lurahtelu kehäradan varrella puhutti myös. Kaikki vastaajat vakuuttivat, että Vantaalta ei lurahtele, nyt löydetyt glykolipäästöt ovat kotoisin 60-luvulta ja ilmailulaitokselta.

Kaupungin tilat kaupunkilaisten käyttöön

Kuten jo Hakunilan asukasfoorumiin osallistuneiden määrästäkin näkyi, eivät koulut ole tarpeeksi lähellä Hakunilan keskustaa, jotta sinne olisi helppo asukkaiden tulla. Erityiseti seniorit kaipaavat tiloja kerhoille ja yhdessä ololle. Yhteiset tapaamiset ovat tärkeitä, koska niiden avulla autetaan yksinäisiä parhaiten.

Kaupunginjohtaja kertoi, että Hakunilassa ongelmana on, ettei täällä ole vanhaa rakennuskantaa, mitä voisi antaa asukastiloiksi. Toimialan johtaja Heidi Nygren vakuutti, että juuri nyt mietitään miten kaikkia koulujen ja muiden kaupungin tilojen käyttöä voisi tehostaa.
- Kaupungilla on miljoona neliötä tilaa, luulisi niistä riittävän kolmannelle sektorillekin.

Kaupungin hallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen kertoi 24/7 työryhmästä.
- Kaupungin tilat on oltava kaupunkilaisten käytössä ja avaimet kaikilla kaikkiin tiloihin. Enää ei rakenneta esimerkiksi nuorisotilaa, vaan tila, jota kaikki voivat käyttää.

Asukasfoorumit ovat saaneet tilaisuuksista paljon positiivista palautetta. Asukkaiden mielestä näitä pitää järjestää tulevaisuudessakin. Pienperheyhdistyksen tuoma parannusehdotus, eli lasten hoidon järjestäminen foorumin ajaksi, pannaan mietintään aluetoiminnassa. Seuraavat asukasfoorumit järjestetään niillä suuralueilla, missä tällä kierroksella ei ollut tilaisuuksia.

Lisätietoja ja palautetta:
Aluekoordinaaattori Liisa Juustila
050 314 5123, etunimi.sukunimi@vantaa.fi