Asukasfoorumi Kivistössä 11.10.2011

Kanniston koululla järjestetty Vantaan kaupungin asukasfoorumi houkutteli tiistai-iltana yli sata Kivistön asukasta keskustelemaan alueen ajankohtaisista asioista kaupungin johtavien viranhaltijoiden ja päättäjien kanssa.

Keskustelussa nousivat esiin muun muassa liikenneturvallisuus ja ruotsinkielen asema. Eniten kysymyksiä herätti kesällä suljettuna olleen Katriinan terveysaseman kohtalo.

- Terveysasema oli suljettuna lääkäripulan vuoksi. Haku on käynnissä koko ajan, mutta pienelle terveysasemalle on todella vaikea saada lääkäreitä ja vuokralääkärit ovat kalliita, selvitti sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen.

Yleisöstä ongelman ratkaisuiksi ehdotettiin muun muassa lääkäreiden siirtämistä muilta terveysasemilta Katriinaan sekä parempaa palkkaa pienen terveysaseman lääkäreille. Salminen totesi, että lääkäreiden siirtäminen on käytännössä mahdotonta ja palkkojen täytyy olla kaupungin sisällä yhtenäiset. Katriinan terveyspalveluiden ulkoistamista Salminen sen sijaan piti hyvänä vaihtoehtona.

Terveyspalveluiden lisäksi asukkaita puhuttivat nuorten ongelmat. Keskustelussa peräänkuulutettiin paitsi vanhempien vastuuta, myös harrastusmahdollisuuksia ja esimerkiksi skeittiramppia nuorille. Nyt kolmena iltana viikossa auki olevaa Kanniston nuorisotilaa toivottiin laajempaan käyttöön.
- Toisaalta on paljon myös niitä nuoria, joita nuorisotilat eivät tavoita. Tästä syystä tarvitaan Ankkapartion tyyppistä toimintaa, vetosi vapaa-ajan ja asukaspalveluiden lautakunnan edustaja Pia Mikkonen.

Asukasfoorumeiden muistiot ja Martti Lipposen esitys