Korson asukasfoorumi 4.10.2011

Vantaan asukasillat käynnistyivät tiistaina 4.10. Korsossa tilaisuudella, joka veti monitoimitalo Lumoon runsaat 60 ihmistä kyselemään alueen asioista kaupungin ylimmiltä päättäjiltä. Seuraavaksi iltaa vietetään Koivukylän kirjastossa torstaina 6. lokakuuta kello 18 alkaen.

Korsossa asukkaat kysyivät muun muassa urheilupuisto Elmon tulevaisuudesta, Korson terveysaseman lääkäritilanteesta, erikoishammashoidon saatavuudesta, poikittaisliikenteen kehittämisestä ja maahanmuutosta. Keskeiseksi puheenaiheeksi nousi työllisyys.

- Vantaalla syntyy 3000 uutta työpaikkaa vuodessa ja työpaikkaomavaraisuutemme on yli sata prosenttia. Työttömyysprosentti oli elokuussa kuitenkin jo 8,3. Toimeentulotuen määrä on tänä vuonna noussut jo noin 40 miljoonaan euroon, va. kaupunginjohtaja Martti Lipponen ynnäsi.

- Onko jatkossa yhtään helpompia aikoja luvassa? Millaista kaupunkia tehdään, mikä on visio ja suunta, nyt kun ylintä johtoakin ollaan valitsemassa? kysyi Korson aluetoimikunnan edustaja Tuomo Permikangas.

Asukkaiden kysymykset vastauksineen julkaistaan vantaa.fi:ssä, kun kaikki asukasillat on pidetty.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen (edessä) kuunteli asukkaiden kysymyksiä Korsossa.
Kaupungin kaikkien toimialojen ylin johto oli kuulolla ja vastaamassa.

Asukasfoorumit käynnissä

- Asukasfoorumeissa päättäjillä ja asukkailla on suora yhteys toisiinsa. Kuntalaisten ideoita toivotaan heitä monella tapaa koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon.

- Syksyn asukasfoorumit klo 18-20: seuraavaksi Koivukylän kirjastossa (Hakopolku 2) torstaina 6.10., Aviapoliksessa Ylästön koululla (Ollaksentie 29 B) 13.10. ja lopuksi Kivistössä Kanniston koululla (Kenraalintie 6) 11.10..

- Paikalla kysymyksiin vastaamassa ovat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Lindtman, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen, kaupunginjohtaja va. Martti Lipponen, apulaiskaupunginjohtajat Jukka T. Salminen (sosiaali- ja terveystoimi), Elina Lehto-Häggroth (sivistystoimi), Pirjo van Nues vs. (keskushallinto), Leea Markkula-Heilamo vs. (maankäyttö ja ympäristö) sekä toimialan johtaja Heidi Nygren vs. (vapaa-ajan ja asukaspalvelut) ja talous- ja hallintojohtaja Vesa Urtti (tilakeskus) .

Katja Savopirtti
viestintäpäällikkö