Vantaan kiinteistöjen peruskorjaukset jatkuvat, teknisiin pienkorjauksiin lisämäärärahaa
Tilakeskuksen lautakunnassa maanantaina 26.9.2011 käsiteltiin muun muassa kaupunkikonsernin talonrakennusinvestoinnit suunnittelukaudella 2012-2016 ja 2017-2021. Kokouksessa esitelty kokonaisesitys on laadittu 19.9.2011 annettua uutta investointipuitetta tavoitellen.
Tilakeskuksen investointipuitetta tavoitteleva kokonaisesitys kaudelle 2012-2016 on seuraava. Puite, 45 milj. euroa, alitetaan vuoden 2012 osalta 2 milj. eurolla.
2011 -- 74 milj € (ennuste)
2012 -- 43 milj €
2013 -- 61 milj €
2014 -- 85 milj. €
2015 -- 74 milj €
2016 -- 78 milj €
Uudisrakentamiseen ja perusparannuksiin investoidaan kymmeniä miljoonia euroja ja tärkeimmät kohteet tehdään suunnitelmien mukaan valmiiksi. Joitain uudisrakennus- ja perusparannushankkeita kuitenkin siirretään osittain myöhemmin toteutettaviksi.
Uudisrakennushankkeista vuodelta 2012 kokonaan tai osittain siirrettäviä suunnittelu- tai toteutuskohteita ovat Akos 3, Harjulan nuorisokoti, Kilterin päiväkoti, Aurinkokiven koulu, päiväkoti ja neuvola, Tuomelan koulun laajennus, Dickursby skolan campus, Simonkallion päiväkoti ja Kuusijärven savusauna. Lisäksi Sinirikon päiväkodin rakentamisen aloitusta lykätään vuodella eli syksystä 2011 syksyyn 2012.
Suurimmista perusparannushankkeista vuodelta 2012 osittain tai kokonaan siirrettäviä kohteita olisivat Tuomelan koulun peruskorjaus, Dickursby skolan peruskorjaus, Varia Ojahaantien osittainen peruskorjaus ja Martinlaakson radan asemarakennusten korjaukset.
Tilakeskuksen lautakunta päätti hyväksyä vuosia 2012-2016 koskevan investointiesityksen ja todeta, että kohteet tarkentuvat vielä myöhemmin sekä todeta, että vuoden 2012 jälkeen tulevien hankkeiden aikataulutus ja investointitapa (oma investointi, konsernin investointi, vuokrakohde) tarkentuvat myöhemmin. Lisäksi lautakunta päätti merkitä vuosia 2017-2021 koskevan suunnitelman tiedoksi. Lautakunta päätti myös todeta, että investointien raju leikkaus myöhentämällä useita tarpeelliseksi katsottuja peruskorjauksia aiheuttaa merkittäviä paineita välttämättömiin pienkorjauksiin, joiden avulla korjaustarpeessa olevat tilat voidaan pitää käyttökunnossa. Edellä mainitusta johtuen lautakunta päätti esittää 0,5 milj. € lisävarausta määrärahaksi näihin teknisiin pienkorjauksiin.
Kokouksessa käsiteltiin myös Länsimäen koulun laajennuksen ja muutostöiden tarveselvitystä.
Länsimäen yhtenäiskoulun Pallaksen opetuspisteestä luopimisesta sen tilojen korvaamisesta Länsimäen koulun laajennuksella päätettiin opetuslautakunnassa 17.11.2009 § 9 ja tilakeskuksen lautakunnassa 30.11.2009 § 6.
Päätöstä perusteltiin sekä taloudellisilla säästöillä että toiminnallisilla arvoilla. Investointina laajennus ja vanhasta Pallaksesta luopuminen arvioitiin lähes 3 milj. euroa perusparannusta edullisemmaksi. Lisäksi vapautuva tontin osa voidaan myydä muuhun käyttöön rakennusoikeuden ollessa vähintään 15 000 m2. Laajennusvaihtoehdolla päästään koulun kannalta toiminnallisesti parempaan ratkaisuun ja lisäksi vältetään sisäilman suhteen ongelmalliseksi muodostuneen vanhan rakennuksen korjaukseen liittyvät riskit. Liittämisen yhteydessä joudutaan Ylläksessä tekemään joitain muutostöitä kuten laajentamaan keittiötä ja ruokasalia.
Länsimäen koulun tarveselvitystyöryhmän johtopäätös on, että Ylläksen laajennus ja Pallaksesta luopuminen ovat välttämättömiä turvaamaan yhtenäiskoulussa jatkuva opetus terveellisemmissä, turvallisemmissa sekä lähempänä nykyisten opetustilojen laadullisia ja mitoituksellisia suosituksia olevissa tiloissa. Pallaksen alakoulun toimintojen liittäminen Ylläksen yläkouluun tuo Länsimäen koululle merkittäviä synergiaetuja koulun toimiessa saman katon alla.
Tilakeskuksen lautakunta päätti hyväksyä Länsimäen koulun laajennuksen ja muutostöiden tarveselvityksen ja kustannusennusteen hankesuunnittelun pohjaksi.
Muut kokouksessa käsitellyt asiat hyväksyttiin esitysten mukaisina.