<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Vantaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala vastaa kuntalaisten terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisen ja ylläpitämisen edellytyksistä. Toimiala vastaa siitä, että kuntalaiset saavat palvelut asetettujen tavoitteiden mukaisesti oikeaan aikaan ja tasavertaisesti. Sosiaali- ja terveystoimi haluaa olla edelläkävijä palveluiden järjestäjänä, työyhteisönä sekä sosiaali- ja terveyspoliittisena vaikuttajana.
Meillä työskentelee vajaat 3000 työntekijää, joista valtaosa vakinaisessa työsuhteessa. Henkilöstön keski-ikä oli viime vuonna noin 44 vuotta. Naisia on lähes 95 prosenttia henkilökunnastamme. Kunta-alalla tehdyn tutkimuksen mukaan neljä viidestä työntekijästämme suosittelee Vantaan kaupunkia työnantajana myös ystävilleen
Päivähoito on siirretty Vantaalla vuoden 2008 alusta sivistystoimeen. Lakiin perustuvia sosiaalipalveluita on myös vapaa-ajan ja asukaspalvelujen toimialalla, joka vastaa Vantaalla työllisyyspalveluista.
Hae töihin sosiaali- ja terveystoimen eri tehtäviin Hae töihin Suun terveydenhuollon liikelaitokseenTällä hetkellä avoinna olevat työpaikat
Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenet
Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston jäsenet
Vanhusneuvoston jäsenet
Vammaisneuvoston jäsenet
Virkamiesjohdon yhteystiedot