<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Oman talouden hallinnassa ja raha-asioiden hoidossa on kyse tulojen ja menojen kartoittamisesta, elämisen ja hankintojen rahoituksesta ja maksujen käytännön järjestelyistä.
Talouden hallintaa auttaa, kun tekee taloussuunnitelman, jossa merkitään käytettävissä olevat tulot ja elämiseen sekä asumiseen liittyvät menot. Näin voi etukäteen arvioida kuinka paljon rahaa on käytettävissä pakollisten, kiinteiden menojen jälkeen kuukausitasolla.
Kun on hankkimassa esimerkiksi kotitalouskonetta, autoa tai muuta kalliimpaa kertahankintaa, on hyvä selvittää käytettävissä olevia rahoitusvaihtoehtoja. Markkinoilla on paljon erilaisia kortti,- osamaksu- ja pikaluottoja, joiden todelliset kustannukset saattavat nousta hyvinkin korkeiksi. Näitä luottomuotoja markkinoidaan tehokkaasti, ja esimerkiksi kodinkone- ja huonekalukaupoilla on omat rahoitusvaihtoehtonsa tarjolla. Myyjä saattaa asiakkaan ostohuumassa tarjota tällaista rahoitusvaihtoehtoa, vaikka ostajalla olisi mahdollisuus maksaa hankinta omilla varoillaan esimerkiksi käteisellä tai pankkikoritllaan. Näissä tilanteissa on yleensä syytä pitäytyä siinä rahoitussuunnitelmassa, jonka hankintaa varten on etukäteen tehnyt.
Todellinen vuosikorko auttaa asiakasta vertailemaan lainojen hintoja ja lainanhoitoon liittyviä kustannuksia. Todellinen vuosikorko lasketaan matemaattisella laskentakaavalla. Siinä huomioidaan luoton määrä ja niiden lyhennysaikataulu sekä koron suuruus. Todellinen vuosikorko huomioi lisäksi luoton nostamiseen ja sen hoitamiseen liittyvät kustannukset. Kaikki luottoja myöntävät luottolaitokset käyttävät samaa EU:n direktiivin mukaista todellisen vuosikoron laskentakaavaa.
Vertailun helpottamiseksi luottolaitokset markkinoivat esimerkiksi asunto- ja opintolainoja samoilla luottomäärillä ja -ajoilla. Tällä tavalla kuluttaja voi esimerkiksi vertailla keskenään pankkien tarjoamien lainojen hintoja. Todellisen vuosikoron laskenta perustuu laskentahetken korkotasoon. Laskelmassa ei voida huomioida korkotason eikä muita luoton hoidon aikana tapahtuvia muutoksia. Luottojen hintavertailun kannalta on tärkeää, että laskelmat perustuvat samaan ajankohtaan.
Luottomarkkinoille on ilmestynyt paljon uusia ns. pikaluottoja, joissa luoton saanti on huomattavan helppoa, mutta luoton kustannukset ovat suuret. Käytännössä pikaluotoissa todellinen vuosikorko nousee poikkeuksellisen korkeaksi, usein jopa 300 - 500 prosenttiin! Luottoa on mahdollista saada esimerkiksi tekstiviestillä tai internetillä tilaten, ja myönnetty luotto voi olla käytettävissä hyvinkin pian.
1.2.2010 alkaen näitä pikaluottoja ei kuitenkaan saa käyttöönsä kello 23:n ja 7:n välisenä aikana. Näissä luotoissa tyypillistä on, että luottoaika on lyhyt, esimerkiksi kaksi viikkoa, ja 100 €:n luotosta maksetaan takaisiin esimerkiksi 120 €.
On siis tärkeää pystyä ymmärtämään näiden luottojen kalleus, ja vertailla tarkoin tarjolla olevia rahoitusvaihtoehtoja. Katso Kuluttajaviraston ohjeita Tekstiviestilainojen perussäännöt.
Aluehallintovirasto ylläpitää rekisteriä luotonantajien tarjonnasta. Tällaista toimintaa harjoittavien on tehtävä ilmoitus aluehallintovirastolle ennen toiminnan aloittamista.
Kuluttajaviraston sivuilla Kuluttajan talous on runsaasti aineistoa talouden suunnitteluun, maksamiseen ja velkojen hoitoon liittyen.
Työ- ja elinkeinoministeriö yhdessä eri järjestöjen kanssa on käynnistänyt talousneuvontahankkeen, jolla lisätään kuluttajien oman talouden hallintaa sekä ohjataan heitä hakemaan ajoissa apua velkaongelmiinsa. Hankkeelle on koottu internetsivusto, johon kerätään taloudenhallintaa koskevaa aineistoa. Hankkeen verkkosivut: www.raha-asiat.fi
Työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla Kuluttajan talous on oman talouden hallintaan liittyvää aineistoa ja oppimateriaalia.
Kuluttajaviraston julkaisussa "Raha-asiat - yksityistalouden opas" on tietoa mm. menojen selvittämisestä ja menojen pienentämisen mahdollisuuksista, laskun maksamatta jättämisen merkityksestä ja maksujärjestelyistä. Kuluttajaviraston ja Selkokeskuksen yhteistyönä tekemässä "Rahankäytön oppaassa" on selkokielellä perustietoa mm. rahankäytöstä, menojen ja tulojen selvittämisestä ja menojen suunnittelusta.
Hyödyllisiä Kuluttajaviraston julkaisuja ovat myös "Tarkkaa Taloutta", "Taloustietoa ikääntyville" sekä "Talousneuvoja asevelvollisuusaikaan".
Kuluttajalehden Kuluttaja.fi -sivultolle on koottu ostajan oppaita. Oppaisiin on koottu tuoteryhmittäin hyödyllistä tietoa tuotteiden ominaisuuksista, ympäristövaikutuksista, energiankulutuksesta ja turvallisuudesta.
Tavoitteemme on, että oppaisiin kootusta tiedosta olisi sinulle hyötyä ennen kaupantekoa. Oppaiden tarkoituksena on auttaa sinua vertailemaan tuotteita ja tekemään järkeviä valintoja.
Finanssialan Keskusliiton Pankkiasiat -sivustolla on tietoa pankkiasioiden hoidosta sekä opastusta oman talouden hallintaan.
Harkittaessa oman asunnon ostamista ja asuntolainan ottamista tulee selvittää monia asioita. Myös vuokra-asunnon hankinnassa ja muuttamisessa on paljon tärkeitä ja huomioitavia asioita. Kuluttajavirasto on koostanut näistä asioista Asuminen -sivuilleen kattavan tietopaketin.
Jos asuntoa on ostamassa välittäjän kautta, kannattaa ennen ostopäätöstä tutustua hyvään asunnonvälitystapaan osoitteessa www.hyvavalitystapa.fi
Pankit markkinoivat asuntolainan ottajille erilaisia lainaturvavakuutuksia. Vakuutusten hintojen ja korvausperusteiden kanssa on oltava tarkkana, koska lainaturvavakuutukset eroavat sisällöltään paljon toisistaan. Vakuutus- ja rahoitusneuvonta on vertaillut kahdeksan pankkiryhmittymän kautta myytäviä lainaturvavakuutuksia. Katso vertailu: Perus- ja vertailutietoa lainaturvavakuutuksista.
Kertahankinnoista esimerkiksi auton ostaminen voi olla työlästä ja kallista. Pitää löytää sopiva auto sopivaan hintaan, järjestää rahoitus ja hoitaa paperityöt kuntoon. Ostohinnan lisäksi rahaa uppoaa polttoaineeseen, vakuutuksiin, varusteisiin ja huoltoon. Kuluttajaviraston Autot -sivuilla on auton ostamiseen ja korjaamiseen liittyviä neuvoja ja ohjeita.
Autoliiton sivuilla on kustannuslaskuri, jonka avulla voi laskea auton pääoma- ja käyttökuluja.
Energiansäästövinkkejä tarjoavan Motivan sivuilla on ohjeita mm. auton valinnasta, auton käytöstä ja huollosta sekä talaoudellisesta ajotavasta.
Vapaaehtoisten autovakuutusten sekä pakollisten liikennevakuutusten hintojen vertailu eri vakuutusyhtiöiden välillä on vaikeaa. Kuluttajien vakuutustoimisto on vertaillut auto- ja liikennevakuutusten hintoja, katso www.vakuutusneuvonta.fi. Autovakuutuksia voi vertailla nettipalvelussa vakuutuskone.com
Suomen Kuluttajaliiton verkkosivuille on koottu käytännönläheistä tietoa omasta taloudesta nuorille ja heidän vanhemmilleen. Tietopaketissa Valtti - tietosuora nuoren talouteen on tietoa mm. rahankäytöstä, elämäntilanteiden muutoksista taloudenpitoon, lainsäädännöstä, kuluttajansuojasta, säästövinkkejä ja paljon muuta hyödyllistä tukea ja opastusta nuorten talouden hallintaan.
Vantaan Nuoret Asujat ry eli VANA on Nuorisoasuntoliiton Vantaalla toimiva paikallisyhdistys, joka järjestää nuorille aikuisille rahankäyttöön sekä asumiseen liittyvää neuvontaa ja kursseja.
Erityisesti lapsilla ja nuorille on tarjolla monia matkapuhelimiin liittyviä lisäpalveluja, joista lasku tulee jälkikäteen. Tyypillisiä tilattavia lisäpaveluita ovat puhelinten soittoäänet, logot ja pelit. Näille palveluille tyypillistä on agressiivinen ja kohderyhmälle suunnattu markkinointi. Tilattavan palvelun tai tuotteen kokonaiskustannukset jäävät helposti lapselta tai nuorelta ymmärtämättä, jolloin tilauksesta lankeava lasku voi olla yllättävän suuri. Aiheesta on lisätietoa Maksullisten puhelinpalveluiden eettisen lautakunnan kotisivuilla: www.mapel.fi.
Suomen Kuluttajaliiton verkkosivuille on koottu "Talousaapinen" -oppimateriaali. Talousaapinen tarjoaa vinkkejä taloustiedon perusteiden opetuksen tueksi perusopetuksen toisesta luokasta alkaen. Se tarjoaa opetuksen tueksi pelejä ja ideoita sisältävän verkossa toimivan opetusmateriaalin. Sivuille on koottu vinkkejä myös vanhemmille tai muille aikuisille, jotka haluavat auttaa lasta oppimaan oman rahan käytön hallintaa.
Kuluttajavirasto on julkaissut yli 16 -vuotiaille suunnatun pelin Galactor - The Codebreakers, joka herättää pelaajan pohtimaan verkko- ja mobiilimaailman mahdollisia karikoita.
Takuu-Säätiö: Niskalenkki raha-asioista - välineitä oman talouden hallintaan