Kausi-influenssarokotukset Vantaalla syys- ja talvikaudella 2011-2012
Influenssa A- ja B-virukset aiheuttavat vuosittain epidemioita joulukuun ja huhtikuun välisenä aikana. Joka vuosi 5-15 prosenttia sairastuu influenssaan, alle 3-vuotiaista lapsista lähes viidennes.
Kausi-influenssan taudinkuva vaihtelee. Terveille työikäisille kausi-influenssa on yleensä korkeakuumeinen, mutta kotihoidolla paraneva tauti. Ikääntyneiden ja lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvien influenssa on usein vaikea ja voi johtaa sairaalahoitoon tai jopa kuolemaan. Myös raskaana olevien riski sairastua vakavaan influenssaan lisääntyy raskauden edetessä.
Epidemian laajuuteen vaikuttaa
• kuinka samantyyppiset virukset ovat kiertäneet väestössä aiemmin
• kuinka paljon väestöllä on vasta-aineita kulloinkin kiertävää virustyyppiä vastaan
• tartunnoille altistuneiden määrä (infektiopaine).
Influenssavirusten jatkuvan muuntumisen vuoksi rokotus tarvitaan vuosittain. Lisäksi influenssarokotuksen suojateho on varsin lyhytkestoinen.
Rokotteeseen valitaan joka vuosi ne kolme Maailman terveysjärjestön valitsemaa viruskantaa, jotka kunakin vuonna todennäköisesti aiheuttavat influenssan. Vuonna 2011 rokotteeseen valitut viruskannat ovat samat kuin vuonna 2010. Rokote sisältää H1N1 eli ns. sikainfluenssaviruskantaa, mutta se on valmistettu samalla menetelmällä kuin influenssarokotukset 1970-luvulta lähtien. Valmistuksessa ei ole käytetty adjuvanttia.
Vantaalla annetaan maksuton kausi-influenssarokote Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksen mukaisesti tässä tiedotteessa mainituille ryhmille. Lue lisää rokotuksista Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta.
Rokotettavalla on oltava mukanaan henkilökortti tai Kela-kortti. Rokotus annetaan olkavarteen. Jonojen muodostumista vähentää, jos rokotettava on pukeutunut helposti riisuttavaan yläosaan.
Influenssarokotuksista on hyötyä myös henkilöille, jotka eivät kuulu ilmaisrokotettavien ryhmään. He voivat hankkia rokotteen lääkärin reseptillä apteekista.
Yli 65-vuotiaiden ja riskiryhmiin kuuluvien rokotukset terveysasemilla
Kausi-influenssarokotuskampanjat 65 vuotta täyttäneille ja lääketieteellisiin riskiryhmiin* kuuluville järjestetään 7.11.-25.11.2011 Tikkurilan, Hakunilan, Länsimäen, Koivukylän, Korson, Myyrmäen ja Martinlaakson terveysasemilla maanantaista torstaihin klo 8-11 ja 12-15 sekä perjantaisin klo 8-11.
Tämän kampanja-ajan jälkeen rokotuksia annetaan terveysasemiennormaalin toiminnan puitteissa influenssaepidemian alkuun asti.
* Rokotusta suositellaan, jos henkilöllä on
· säännöllistä lääkitystä vaativa sydän- tai keuhkosairaus
· krooninen maksasairaus tai munuaisten vajaatoiminta
· krooninen aineenvaihduntasairaus, kuten diabetes tai lisämunuaisen kuoren vajaatoiminta
· tauti, joka heikentää vastustuskykyä esim. leukemia, lymfooma, HIV-infektio tai pernan poiston jälkitila
· vastustuskykyä heikentävä hoito esim. elinsiirtoon tai syöpähoitoon liittyen
· krooninen neurologinen sairaus tai hermolihastauti
Pikkulasten ja raskaana olevien rokotukset neuvolassa
Pikkulasten (6-35 kk) influenssarokotukset ovat kuuluneet vuodesta 2007 alkaen kansalliseen rokotusohjelmaan. Vuonna 2010 rokotusohjelma laajeni koskemaan myös raskaana olevia naisia. Vantaalla rokotukseen oikeutetut pikkulapset ja raskaana olevat naiset rokotetaan neuvoloissa.
Rokotuksiin oikeutetut:
Vuonna 2011 rokotuksiin oikeutettuja ovat 1.11.2008 - 30.6.2011 välisenä aikana syntyneet lapset sekä raskaana olevat naiset.
Rokotuskerrat:
· Lapsi voi saada rokotuksen vasta täytettyään 6 kuukautta.
· Alle 9-vuotias lapsi, joka ei ole aiemmin saanut influenssarokotusta, tarvitsee kaksi rokoteannosta kuukauden välein.
· Mikäli lapsi on viime vuonna saanut edes yhden rokoteannoksen, hänelle riittää tänä vuonna yksi rokoteannos, koska rokoteviruskannat ovat samat kuin viime vuonna.
Rokotuspaikat ja -ajat:
Rokotukset annetaan joukkorokotuksina neuvoloissa ilman ajanvarausta viikoilla 45 sekä 50.
· viikko 45 ti-ke 8-9.11. klo 8-11 rokotukset kaikissa neuvoloissa ti-ke 8-9.11 klo 15-18 rokotukset Myyrmäen, Kartanonkosken, Tikkurilan, Koivukylän ja Hakunilan neuvoloissa
· viikko 50 ti 13.12. klo 8-11 rokotukset kaikissa neuvoloissa
Rokotuksiin oikeutettuja lapsia ja raskaana olevia voidaan rokottaa neuvolan normaalikäyntien yhteydessä jo ennen varsinaisen kampanjan alkamista aina influenssaepidemian puhkeamiseen saakka, heti kun rokotteet ovat saapuneet.
Terveydenhuollon palveluntuottajien henkilökuntaan kuuluvat
Syys- ja talvikaudella 2011–12 rokotuksiin ovat oikeutettuja kaikki välitöntä potilas- ja hoivatyötä tekevät terveys- ja sosiaalialan ammattilaiset. Myös vastaavassa työssä toimivat sosiaali- ja terveysalan opiskelijat ovat oikeutettuja rokotuksiin.
· lääkäriasemien ja sairaaloiden lääkärit ja hoitohenkilökunta
· hammaslääkärit, suuhygienistit, hammashoitajat
· laboratorion ja röntgenosaston välittömään potilastyöhön osallistuva henkilökunta
· ambulanssihenkilökunta
· ikääntyneitä hoitava henkilökunta, myös kotipalvelun henkilökunta
· kehitysvammalaitosten henkilökunta
· päiväkotien työntekijät
Yksityisessä terveydenhuollossa toimivat, rokotuksiin oikeutetut vantaalaiset työntekijät sekä opiskelijat (Vantaalla asuvat/opiskelevat/työskentelevät) rokotetaan terveysasemilla.
Kaupunki huolehtii oman hoitotyössä olevan henkilökuntansa rokottamisesta.